Ähtärin pandojen kohtalo on tänään eläinpuiston hallituksen pyödällä

Pöllöraati: Ähtärin pandat puhuttavat 9:54
Näin Pöllöraati pohti pandojen tulevaisuudesta tammikuussa.

Ministeriön virkatyöryhmä on patistanut eläinpuistoa laittamaan ensin taloutensa kuntoon.

Ähtärin eläinpuiston hallitus päättää tänään pandojen seuraavista askelista.

Eri ministeriöistä koottu virkatyöryhmä kertoi aiemmin tässä kuussa julkaistussa raportissaan, että valtio voisi halutessaan tukea Ähtärin eläinpuistoa, mutta eläinpuiston pitäisi ensin saada taloutensa kuntoon. Työryhmä myös totesi, että vastuu pandoja koskevista toimenpiteistä on Ähtärin eläinpuistolla.

Eläinpuiston hallitus käy loppuraportin läpi tänään iltapäivällä alkavassa kokouksessaan ja päättää seuraavista askeleista.

Raportin valmistelussa mukana olleen maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikön Jaana Husu-Kallion mukaan eläinpuistolle voitaisiin käytännössä antaa valtion tukea, jos näin päätettäisiin alkavalla hallituskaudella. Ensin eläinpuiston täytyisi kuitenkin hoitaa taloutensa kuntoon, koska valtion tukea ei voi antaa talousvaikeuksissa olevalle yritykselle.

Pandadiplomatiaa

Pandat Pyry ja Lumi saapuivat Kiinasta Suomeen vuonna 2018. Pandat ovat Ähtärissä 15 vuoden vuokrasopimuksella, jota olisi jäljellä vielä kymmenen vuotta. Pitkään talousvaikeuksissa kamppailleen eläinpuiston mukaan pandoista koituu vuosittain noin 1,5 miljoonan euron kulut.

Kiina "lainaa" pandoja muille maille. Eläinten lähettämistä on kutsuttu pandadiplomatiaksi, jolla Kiina pyrkii luomaan myönteistä maakuvaa. Virkatyöryhmä selvitti myös, miten Kiinassa suhtauduttaisiin siihen, jos Suomi luopuisi pandoista.

– Ulkoministeriö oli tässä raportissa mukana. He ovat arvioineet asiaa ja katsoneet, että (pandojen palauttamisen) vaikutus olisi lopulta vähäinen. Varmaan siinä olisi omat keskustelunsa ja vaikutukset, mutta ei mitään sellaista pysyvää ja pitkäaikaista, Husu-Kallio kertoi STT:lle viime viikolla.

Lue myös:

    Uusimmat