Ahtaajat postilakkoilijoiden tueksi – satamien toimintaan merkittävä vaikutus

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT kertoo laajentavansa tukitoimiaan.

Tukitoimilla AKT haluaa vauhdittaa Posti- ja logistiikka-alan unionin PAUn laillisia työtaistelutoimia.

AKT laajentaa tukitoimia ensi viikon tiistaista lähtien. AKT:n mukaan ahtaajat eivät toimita Suomen tai hae Suomen satamissa huolinta-alan varastoterminaali- ja satamatyöntekijöiden työehtosopimusta noudattavien terminaalien tulevia tai lähteviä lasteja.

Satamaoperaattorien mukaan AKT:n uudet tukitoimet vaikuttavat toteutuessaan erittäin merkittävästi satamien toimintaan. Toiminta ei kuitenkaan pysähdy kokonaan.

Kauppalehden mukaan esimerkiksi Helsingin satamassa tämä voi pysäyttää merkittävän osan, mutta kuitenkin alle puolet kaikesta liikenteestä.

Myös Suomen Lentoemäntä- ja stuerttiyhdistys (SLSY) on ilmoittanut tänään tukevansa Posti- ja logistiikka-alan unionin (PAU) työtaistelutoimia. Yhdistys on jättänyt valtakunnansovittelijalle ilmoituksen kaikkia jäseniään koskevasta ylityökiellosta.

Kielto tulee voimaan maanantaina, ja se on voimassa perjantaihin asti. Lentoemäntien ja stuerttien yhdistys kertoo, että se on valmis jatkamaan ylityönkieltoa tarpeen vaatiessa. Lisäksi yhdistyksellä on valmius ryhtyä myös muihin tukitoimiin.

Posti- ja logistiikka-alan unioni on tehnyt tänään uuden lakkoilmoituksen. Työseisaus koskee postinumeroalueita 11-– 19 eli Hämeenlinnaan ja Lahtea sekä Postin runkokuljetuksia 9. joulukuuta.

Otsikkoa ja juttua korjattu klo 11.41, koko satamaliikenne ei ole pysähtymässä AKT:n tukitoimien takia.

Lue myös:

    Uusimmat