Adam Lambert esiintyy Helsingissä huhtikuussa
Moninkertaista platinaa myynyt popin supertähti ja laulaja-lauluntekijä Adam Lambert saapuu keväisellä Euroopan-kiertueellaan Suomeen.
Lambert esiintyy kiertueellaan Helsingissä Hartwall Arenalla 21. huhtikuuta 2016. Edellisen kerran Lambert esiintyi loppuunmyydylle Hartwall Arenalla vuonna 2013.
Kiertue seuraa artistin kolmatta studioalbumia The Original High, joka on myynyt jo lähes 3 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Kiertue alkaa Amsterdamista 13. huhtikuuta ja käy muun muassa Isossa-Britanniassa, Saksassa, Italiassa, Ranskassa, Hollannissa, Ruotsissa sekä Suomessa.
Lipunmyynti keikalle alkaa Adam Official Fan Clubissa jo 12. marraskuuta. Julkiseen myyntiin liput tulevat 16. marraskuuta Lippu.fissä.
Uusimmat
-
21:12
Maria Veitolan nuoruuskuva sai hersyvän vastaanoton – suosikkijuontaja poseeraa parikymppisenä ”rööki huulessa”
-
21:08
Ennen ja jälkeen -satelliittikuvat näyttävät "Himalajan tsunamin" aiheuttamat rajut muutokset turma-alueella
-
21:06
Mystinen pimeä aine pakenee etsijöitään – suomalaistutkijat jäljitysprojektiin, jossa painutaan 1 400 metriä maan alle
-
21:06
Mikko Koivu lopettaa uransa
-
21:03
Omakotitalon omistaja kuoli rajussa tulipalossa Kurikassa
-
21:00
HIFK:n ”NHL-mies” nosti päätään – Juhamatti Aaltonen mässäili tehoilla SM-liigakierroksella
-
20:49
Jalkapalloilija kävi läpi 983 päivää kestäneen helvetin – "Vaarana oli, että kävelisinkö enää koskaan"
-
20:24
Gabriella julkaisi tietoiskun häpyhuulista: "Nuoret tytöt ovat kertoneet, että videoni muutti heidän elämänsä"
-
20:14
Vastaamosta julki uusia tietoja: Todistajien mukaan ex-toimitusjohtaja tiesi jo keväällä 2019 tietomurrosta – Tapio syyttää itse työntekijöitä
-
20:07
Norjan maanvyöryn etsinnöissä löytynyt kaksi ruumista
-
20:00
Salkkarit-kaksikko yllättää toisensa kuumottavassa tilanteessa – "Vieläkö sä muhinoit tuon mamman kanssa?!"
-
19:56
MM-kultaan hiihtänyt suomalaissensaatio hehkuttaa suoritustaan – "Aamulla herätessä oli jo sellainen fiilis"
-
19:55
Sauli ja Mikko perustivat "pienen piirin jutun", jonka suosio yllättikin kaikki – tuhannet kiinnostuivat, ja syntyi Suomen oma pizzayhdistys
-
19:46
Shokkihoitoa! HIFK heräsi eloon yhden tauon aikana – sitten tulikin melkoinen käänne
-
19:36
Poika tuli! Prinsessa Eugenien ja Jack Brooksbankin vauva syntyi
-
19:33
Suomalaismepit EU:n ykkösdiplomaatin Moskovan-reissusta: "Nöyryyttävää, kohdeltiin ovimattona"
-
19:28
Poliisi käytti Myanmarissa kumiluoteja ja kyynelkaasua mielenosoittajia vastaan
-
19:27
TPS:n venäläistaikurilta näyttävä temppu – sitten heilahti kultakypärän tykki
-
19:22
Lastensuojelussa toivotaan, että neuvoloista tulisi enemmän ilmoituksia lasten ja perheiden hädästä: "Avunpyynnön sanominen ei ole ihmiselle yksinkertaista
-
19:15
Sormenjälki, "pääroistolista", tietokonevaurio: Tämän takia Teemu Torssosta epäiltiin Pekka Katajan murhan yrityksestä
-
Lataa lisää