Aarnion puolustus: Pasilan miestä ei ole olemassa

Aarnion puolustuksen mukaan Pasilan miestä ei ollut olemassa. – Kyse oli huumepoliisin tietolähdepuhelimista, asianajaja Riitta Leppiniemi sanoi loppulausunnossa Helsingin hovioikeudessa.

Tiistaina kuultiin syyttäjien yhteenveto mammuttimaisessa Aarnio-oikeudenkäynnissä. Tänään on puolustuksen vuoro. 

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi huumepoliisin ex-päällikön Jari Aarnion 13 vuoden vankeusrangaistukseen huume- ja virkarikoksista.

Syyttäjien mukaan Pasilan mies oli Jari Aarnio, joka johti satojen kilojen hasissalakuljetusta Suomeen. Nimitys juontuu siihen, että tämän Pasilan miehen puhelimet paikantuivat usein Länsi-Pasilaan.

Puolustuksen mukaan puhelimet olivat tietolähdepuhelimia, joita käyttivät useat poliisit. Juuri tietolähdetoiminta selittää puhelinten käytön. – Ne ovat joskus olleet Aarniolla, Leppiniemi totesi.

Puolustuksen mukaan puhelimia säilytettiin ns. piilokonttorissa Länsi-Pasilassa, joka sijaitsi Aarnion asunnon lähettyvillä.

Julkisessa osassa Leppiniemi käsitteli tietolähdetoimintaa vain pintapuolisesti. Puolustuksen mukaan sen tarkempi avaaminen vaatii suljetut ovet.

Ei oikeudenmukainen oikeudenkäynti

Aarnion puolustuksen mukaan Aarnio ei ole saanut oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä, koska krp ei ole antanut jutussa kaikkea puolustuksen haluamaa materiaalia. - Vain puolustus kykenee arvioimaan onko joku tieto hyödyllinen, Leppiniemi sanoo.

Puolustus kyseenalaisti myös sen, oliko Suomeen ylipäätään tuotu tynnyreissä huumeita.

Jutussa on oletettu, että kaikissa sinisissä Suomeen tulleessa viidessä tynnyrissä oli 140 kiloa hasista, koska vuodenvaihteessa 2011-12 takavarikoitiin Hollannissa Suomeen osoitetusta tynnyristä tuon verran.

Leppiniemen mukaan tynnyreiden sisällöstä ei ole varmuutta. – Näköhavainto on vain takavarikoidusta. Mistään muusta tynnyrin sisällöstä ei ole kenenkään havaintoa, eikä edes kertomaa.

Leppiniemi ihmetteli myös miten Aarnio olisi voinut vuosia pyörittää laajamittaista huumebisnestä kenenkään sitä havaitsematta, vaikka viereisissä huoneissa oli Suomeen parhaat huumetutkijat.

Jutun käsittely jatkuu vielä ensi viikolla muiden syytettyjen loppulausunnoilla. Siitä ei ole vielä tietoa koska hovioikeus antaa päätöksen.


Lue myös:

    Uusimmat