Äärijärjestö Isisin pelätään hankkivan rahaa elinkaupalla

Äärijärjestö Isisin pelätään hankkivan rahaa myymällä elimiä, joita varastetaan terroristiryhmän vangitsemilta ihmisiltä.  

Yhdysvaltain viranomaiset ovat kertoneet saaneensa haltuunsa asiakirjoja, joissa Isis linjaa, että elimien vieminen eläviltä vangeilta on sallittua. Asiakirjat löydettiin viranomaisten mukaan operaatiossa, joka tehtiin Itä-Syyriassa toukokuussa.  

Isisin asiakirjoissa ei suoraan puhuta elinkaupasta, mutta määritellään elinten viemiseen liittyviä sääntöjä. Isisin mukaan elimiä saa viedä "vääräuskoisilta" muslimien pelastamiseksi. "Vääräuskoisilta" saa linjauksen mukaan viedä myös elimiä, joiden poistaminen johtaa kuolemaan.  

Yhdysvaltain viranomaisten mukaan ei ole varmuutta siitä, onko Isis harjoittanut elinkauppaa käytännössä.  

Asiasta kertonut uutistoimisto Reuters ei ole pystynyt vahvistamaan asiakirjojen aitoutta. Reuters sai Yhdysvaltain viranomaisten kääntämät asiakirjat nähtäväkseen.  

Irakin YK-lähettiläs Mohamed Ali Alhakim kommentoi Reutersille, että YK:n turvallisuusneuvoston tulisi tutkia asiakirjoja mahdollisena todisteena siitä, että Isis harjoittaa elinkauppaa.

Helmikuussa Alhakim vaati turvallisuusneuvostoa tutkimaan väitteitä, joiden mukaan Isis tappoi 12 lääkäriä hallitsemassaan Mosulin kaupungissa, koska lääkärit eivät suostuneet suorittamaan elinsiirtoja.

Isis-päälliköltä takavarikoitiin valtavasti informaatiota

Yhdysvaltain erikoisjoukot iskivät toukokuussa Itä-Syyriassa Isisin johtohahmoihin kuuluvan tunisialaisen Abu Sayyafin eli Fathi ben Awn ben Jildi Murad al-Tunisin päämajaan. Sayyaf sai iskussa surmansa. Hänen vaimonsa otettiin kiinni.

Operaation yhteydessä Yhdysvallat sai haltuunsa seitsemän terabitin verran tietoa Isisin toimintaan liittyen.

Takavarikoidut tiedot antoivat Yhdysvaltain viranomaisten mukaan paljon lisää tietoa siitä, miten Isis ohjailee ja kerää varoja sekä laatii sääntöjä seuraajilleen. Osan tiedoista Yhdysvallat kertoo jakaneensa liittolaistensa kanssa.

Aikaisemmin takavarikon yhteydessä saaduista tiedoista on kerrottu julkisuuteen vain se, että Isis rahoittaa toimintaansa myymällä varastamiaan antiikkiesineitä.


Lue myös:

    Uusimmat