80-vuotias joogaohjaaja: Tämän takia aikuisten pitäisi joogata!
Kunto kohoaa, mieli lepää ja kaatumisvaara vähenee. Katri Mason on elävä todiste siitä, miten jooga pitää ikäihmisenkin vetreänä.
Luulitko joogan olevan nuorempien harrastus? Kokeile itse ja mieti uudestaan! Leppoisa laji sopii loistavasti myös senioreille, joogaohjaaja Katri Mason vakuuttaa. Häntä kannattaa uskoa: 80-vuotias Mason aloitti aktiivisen joogan harrastamisen uudelleen eläkkeellä ja toimii yhä joogaohjaajana.
– Jooga vaikuttaa minusta laajemminkin kuin vain fyysisesti, siitä saa rentoutumisen kokemuksen. Jooga on kokonaisvaltaista harjoittelua, jossa esimerkiksi hengityksellä on suuri osuus. Jooga vaikuttaa sekä kehoon että mieleen, Mason ylistää.
Juuri fyysistä harjoitusta seurannut rentoutumisen tunne hurmasi Masonin Lontoossa vuonna 1966, kun hän kokeili joogaa ensimmäisen kerran. Hän muistelee, että Suomi ei tullut joogan suhteen mitenkään jälkijunassa, vaan ennakkoluulottomat kansalais- ja työväenopistot tarjosivat joogatunteja jo noihin aikoihin. Mason opetti lajia hetken itsekin 1970-luvulla palattuaan Suomeen, mutta harrastus jäi taka-alalle kunnes hän aloitti vanhemmiten taas aktiivisemmin joogan harjoittamisen.
Uskaltaako joogatunnille tulla raihnaisempikin aloittelija?
– Uskaltaa! Jooga on helppoa, kaikki voivat tehdä sitä omien resurssiensa mukaan. Joogan harrastamista voi säädellä, kaikkia juttuja ei tarvitse tehdä, ei tarvitse opetella mitään vierasta vanhoilla päivillä. Kaikille löytyy oikeanlaista joogaa ja oikeanlainen ryhmä, Mason rohkaisee.
Masonin mielestä ei kannata jäädä odottamaan kehon rapistumista, vaan lähteä heti ylläpitämään ja parantamaan kuntoaan.
– Ei jooga ryppyjä silitä, mutta vetreänä se pitää! Jooga vaikuttaa liikkumiskykyyn, joustavuuteen ja kehittää myös esimerkiksi tasapainoa. Kaatumisvaara vähenee ja voi oppia kaatumaan pehmeämmin. Joustavuus on minusta äärettömän tärkeää, Mason kuvailee. Hän on vakuuttunut, että joogasta on ollut apua myös nivelrikkoisten polvien kanssa liikkumisessa.
– Vanhemmiten kunto huononee nopeasti jos joutuu vaikkapa vuodepotilaaksi. Oman kunnon jatkuva ylläpito on palkitsevaa.
Itse Mason ei osaa ajatellakaan luopuvansa joogasta, vaikka harrastaminen saattaa iän karttuessa muuttaa muotoaan.
– Joogaa voi tehdä vaikka pyörätuolissa! Tuolijoogaakin on käyty ohjaamassa, jossa on tuolit tukena. Minusta olisi erinomaista saada joogaa vaikkapa vanhainkoteihin.
Kokeile joogaa kotona – katso video!
Harjoituksessa tehdään seisomasarjaa, joka parantaa tasapainoa ja venyttää takareisiä.
Uusimmat
-
08:36
Vegasin supertähti jäi karulla tavalla jyrän alle – Floridan tehohyökkääjän jättimäinen taklaus nousi puheenaiheeksi
-
08:30
Kahovkan pato on tuhoutunut, evuakuoinnit aloitettu – MTV seuraa sotaa
-
08:19
Petteri Orpo saapui Säätytalolle: ”Mieli tekee jo yläkertaan töihin”
-
08:09
NY Times: Ukrainan vastahyökkäys on alkanut
-
08:08
Orbánin hallinto syöttää kansalle väärää tietoa ja salaliittoja: ”Kadulla on suuri mielenosoitus, mutta uutisissa näkyy, ettei siellä ole ollut ketään”
-
08:04
Florida joutui tukalampaan asemaan, Anton Lundell luo uskoa omiinsa – "Se ei ole ohi"
-
07:59
Professori MTV:lle: Lääkäriin pääsy paljon nopeampaa, helpompaa ja halvempaa verrokkimaissa kuin Suomessa: "Se on surullista ja väärin"
-
07:56
Satelliittikuvat paljastavat: Kahovkan pato on tuhoutunut Ukrainassa
-
07:42
MTV oikeudessa: Helsinkiläismies jäi ilman aamiaista koronapassin puuttumisen takia – haastoi sekä kahvilan että Suomen valtion oikeuteen
-
07:34
Prinsessa Eugenien ja Jack Brooksbankin toinen lapsi syntyi! Paljastivat pienokaisen nimen suloisella kuvalla
-
07:26
HIFK:n jättihankinnat eivät jääneet tähän? – ”Kyllä me edelleen markkinoita katsomme”
-
07:21
Tutkimus tunnisti neljä hälytysmerkkiä, jotka voivat ennustaa aikaista suolistosyöpää
-
07:15
Norjalainen hiihtotähti kärsii vielä vuoden jälkeenkin – aivotärähdyksen jälkioireet mullistaneet arjen: “Se on välillä melko rankkaa"
-
06:55
HIFK iski Jori Lehterällä kiinni sen pahimpaan puutteeseen – nyt isolta, pahalta ja punaiselta voi odottaa vain yhtä asiaa
-
06:33
James May MTV:n haastattelussa: Tämän roadtripin olisi voinut jättää väliin – "Aivan hirveää"
-
06:29
Kuolettava kivisade sinkosi päänkokoisia murikoita puolen kilometrin päähän rusikoiden rakennuksia ja autoja – katso videolta poikkeuksellisen onnettomuuden tuhoja
-
06:20
Seitsemän edustajaa tai varaedustajaa myöhästyi vaalirahailmoituksen tekemisestä – tiettävästi kallein vaalikampanja Helsingin vaalipiirissä
-
06:20
Vegas antoi Floridalle tylyn kylvetyksen – Anton Lundellin maali ei tuonut lohtua panttereille
-
06:16
Alaston mies seisoi kotikeittiönsä ikkunassa alasti ja tyydytti itseään – sopimaton näytös lopetti 16-vuotiaan nuoren mainostenjakajan uran lyhyeen
-
06:07
Epäily: Suomen ja Viron välillä liikutettiin laittomasti tuhansia tonneja jätettä – laajan ympäristörikosjutun käsittely alkaa oikeudessa
-
Lataa lisää