8-vuotiaan tytön sieppaus: Tällaisia korvauksia lapsi ja vanhemmat vaativat

Sieppauksen kohteeksi joutunut 8-vuotias tyttö vaatii sieppaajaltaan 17 000 euron korvauksia kärsimyksestä, kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta.

Tytön edustajana oikeudessa ollut oikeusavustaja sanoo, että tyttö vaatii rikki menneestä kypärästä ja polkupyörästä 180 euron korvauksia. Lapsi varaa oikeuden myös esittää myöhemmin korvauksia tarvittavista jälkihoidosta.

Myös tytön vanhempia edustanut oikeusavustaja sanoi, että tytön vanhemmat vaativat yhteensä noin kahden tuhannen euron korvauksia muun muassa jälkihoitokustannuksista. Myös vanhemmat varaavat esittää myöhemmin lisäkorvauksia jälkihoitokustannuksista. Miestä vaaditaan korvaamaan myös lapsen ja vanhempien oikeudenkäyntikulut.

Oikeuskäsittelyä jatketaan nyt suljetuin ovin. Edes mielentilatutkimuksen tulosta ei kerrottu julkisuuteen, vaikka se on valmistunut.

Yli 20-vuotiasta kotkalaismiestä syytetään törkeästä vapaudenriistosta ja törkeästä lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä. Häntä syytetään myös sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta. Epäillyn kotoa on takavarikoitu tietokoneita, joista on löytynyt lapsipornomateriaalia.

Mies myöntää syytteet, mutta syytteen törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yrityksen hän kiistää. Syyttäjä vaatii miehelle yli kahden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta.

- Vapaudenriistossa ei ole ollut seksuaalista motiivia, miestä puolustanut asianajaja Timo Böhme toteaa.

Mies pitää myös tytön korvausvaatimuksia liian kovina. Yli 20-vuotias kotkalaismies sieppasi viime syyskuussa 8-vuotiaan koulutytön pakettiautoonsa. Tyttö pelastui osin oman neuvokkuutensa ansiosta. Hän soitti jo pakettiautosta hätäkeskukseen ja vanhemmilleen.

Lue myös:

    Uusimmat