7-vuotiaan Aaronin tarina vetää hiljaiseksi – urhea pikkupoika sai lääkäreiltä pelkkiä kuolemantuomioita: "Kerran kun suutuin, silmistäni valui verta"

Aaronin haastattelu on melkoinen ihme, sillä kaikkien todennäköisyyksien mukaan pojan olisi pitänyt menehtyä jo useita vuosia sitten. Aaronin äiti Kristiina Kankkunen kertoo MTV Uutisille, että lääkärit eivät olleet antaneet pojan taudin etenemiselle kuin käytännössä yhden ennusteen – kuolema.

Tämä ei onneksi toteutunut ja toimittajan edessä istuu juuri sählyharjoituksista palannut pirteä esikoululainen, joka odottaa innoissaan syntymäpäiväjuhliaan. Juhliin on tulossa monia kavereita.

Diagnoosi: Harvinainen leukemia

Aaronia katsoessa ei ensisilmäyksellä pysty huomaamaan, kuinka pieni poika on vuosien ajan joutunut taistelemaan kynsin hampain elämästään. 

Kaikki alkoi vuonna 2014, kun pieni Aaron sairastui kuumeeseen. Samalla ihoon ilmestyi mustia läiskiä.

– Ihoon tuli ihmeellisiä punaisia vesikelloja, vähän kuin mätärakkuloita. Nestettä alkoi valua läpi, Kankkunen muistelee.

Lääkärit olivat aluksi hämillään, mutta Lopulta Aaronin tila saatiin diagnosoitua. Hänellä todettiin harvinainen syntyperäinen leukemia, jonka jokin infektio oli laukaissut päälle.

– Sen tyyppiseen leukemiaan ei ole minkäänlaisia sytostaattihoitoja, vaan ainoastaan kantasolusiirto.

Perheen harmiksi Aaronilla on niin harvinainen kudostyyppi ettei sopivia luovuttajia tahtonut löytyä. Pikkusiskoltakin saatu kantasolusiirto epäonnistui. Viheliäinen syöpä vain käytti uusia soluja ruokanaan.

– Pikkusisko luovutti vuoden ja kuuden kuukauden ikäisenä ensimmäisen kerran luuydintä. Siskoa jouduttiin ensin lihottamaan kaksi kiloa, jotta hän täytti siirron edellyttämän painorajan, muistelee Kankkunen kauheata ajankohtaa.

Aaronilta jouduttiin mm. poistamaan perna, joka oli täynnä syöpäsoluja. Tästä leikkauksesta on muistona iso arpi.

Mutta mikään ei auttanut. Päivää ennen Aaronin kolmevuotissyntymäpäiviä elettiin tilanteessa, jossa todettiin pojan viettävän viimeisiä syntymäpäiviään. Lääkärit pyysivät vanhempia allekirjoittamaan elvytyskieltopaperin.

– Minä suutuin. Sanoin, että se on sellainen juttu, että minä en kirjoita mitään. Jos kirjoitan tällaisen päätöksen niin minulla tulee tunne, että nyt me luovutetaan. Se tuntui todella pahalta, kun pojallamme oli syntymäpäivät seuraavana päivänä, muistelee Kankkunen.

– Ainoa asia, mitä Aaronille olemme saaneet, ovat olleet kuolemantuomioita, hän jatkaa.

Aaron keskeyttää keskustelun:

– Äiti muistatko, kun minulta tuli silmistä verta? Mä suutuin vähän äidille, niin multa tuli verta silmistä, Aaron kertoo leikkiessään samalla pääsiäismunasta saamallaan lelulla.

Tämä pitää paikkansa. Aaron sai syöpää vastaan kovia myrkkyjä ja elimistö oli samalla heikkona. Pojalla oli veressään punsasoluja vain sen verran mitä, pussista saatiin pudotettua.

– Aamulla punasolut olivat aina nollissa. Siitä se verenvuoto silmistä johtui, kun häntä ärsytti niin paljon niin hän pinnisti ja veret tulivat kyynelkanavia pitkin silmästä ulos, Kankkunen kertoo.

Uusi syöpä olikin pelastus

Kun tilanne oli edennyt täysin lohduttomaksi, astui kohtalo kuvioon mukaan.

– Tapahtui mutaatio ja Aaron sai toisen leukemian. Leukemia muuttui sellaiseksi leukemiaksi, johon on puolestaan muitakin hoitoja.

Käytännössä tämä uusi syöpä siis pelasti Aaronin.

– Vaikka toinen leukemia kuulostaa hurjalta, niin se oli Aaronin pelastus. Jos tätä toista leukemiaa ei olisi tullut, niin Aaronia ei olisi enää hoidettu, Kankkunen kertoo.

Aaron sai toisen kantasolusiirron saksalaiselta luovuttajalta. Kroonisen käänteishyljintäreaktion takia Aaronin nivelet ovat edelleen jäykät, eivätkä kädet tai sormet suostu suoristumaan. Ns. käänteishyljintä vaikuttaa myös Aaronin silmiin, jolloin hän näyttää siristelevän silmiään.

Menneisiin koettelmuksiin verrattuna nämä ongelmat ovat kuitenkin pieniä. Urhean pojan tämänhetkinen tilanne näyttää jo erittäin lupaavalta. Jäykistyneitä niveliä vetreytetään nyt fysioterapeutin avulla.

"Tietääkö isä, että kauppa on täynnä vissyä?"

Syöpähoidot olivat rajoittaneet Aaronin elämänpiirin kahden vuoden aikana erittäin pieneksi. Käytännössä Aaronin elämä oli pyörinyt kodin – ja enimmäkseen sairaalan välillä.

– Kun Aaron ensimmäistä kertaa pariin vuoteen pääsi käymään lähikaupassamme, niin hän ei enää muistanut millaista siellä on. Hän oli aivan aivan innoissaan, että vitsi täällä on ihan hirveästi eri tyyppisiä vissyvesiä. Hän halusi ostaa isälle vissyä ja pohti että tietääköhän isä, että on olemassa näin paljon erilaisia vesiä. Hän oli niin onnellinen, Kankkunen muistelee.

Aaron sai luvan ostaa kaupasta ihan mitä vain. Kaupassa oli kuitenkin niin paljon kaikkea, että hän ei lopulta halunnut mitään. Tavarapaljous sai pienen pojan oudokseltaan niin hämilleen.

Kristiina Kankkunen toteaa arvomaailmansa muuttuneen perinpohjaisesti poikansa kärsimysten kautta.

– Ihmiset valittavat lopulta aika pienistä asioista. Valitetaan esimerkiksi, jos on valvottu kaksi yötä korvatulehduksen takia. Sellainen on alkanut jopa hieman ärsyttää. Jos on valvottu kaksi yötä niin se on minun mielestäni aika vähän, hän kiteyttää.