Geriatrian professori ja vuoden 2016 isovanhemmaksi valittu Jaakko Valvanne tietää, mitä hyvä vanhuus on teoriassa. Hän pyrkii siihen itse myös käytännössä.
Jaakko Valvanne lopetti alkoholinkäytön jo 2000-luvulle tultaessa, mutta toisenlainen elämäntapamuutos alkoi 60-vuotiaana kuutisen vuotta sitten.
– Näin, että elinikää on jäljellä keskimäärin 19 vuotta. Ajattelin, että nyt pitää aloittaa liikunta, Valvanne kertoi Studio55.fi-lähetyksessä.
Valvanne lopetti autolla ajamisen kaupungissa. Nyt hän liikkuu paikasta toiseen pyöräillen tai kävellen. Kaularangan rapistuminen sekä tieto siitä, että sohvaperunoiden aivot kutistuvat muita herkemmin, saivat opettelemaan eroon myös istumisesta.
– Nykyään seison kaikki oppitunnit ja seminaarit, edelleen töitä tekevä Valvanne kertoo.
– Kotona yritin seistä rakkauselokuvaakin katsoessa, mutta myös parisuhteen ylläpito on tärkeää. Nykyään tiedän, että on hetkiä, jolloin pitää istua, Valvanne naurahti.
Tasapainoa Valvanne harjoittaa hampaita harjatessaan.
– Tasapainon heikkeneminen johtuu siitä, että elinjärjestelmät heikentyvät ja rapistuvat keskimäärin noin prosentin vuodessa. Kun huomasin, etten enää pysy saaressa mustikkaan mennessä pystyssä kivillä, niin ajattelin, että ei hitsi, tämä taitaa olla nyt sitä tasapainoelimen rapistumista.