64 tai jopa yli 100 megapikselin kameroita älypuhelimiin jo tänä vuonna

Älypuhelimissa nähtäneen tänä vuonna jo 64 tai jopa yli 100 megapikselin kameroita, Android Authority uutisoi. Suurista megapikselimääristä on jälleen tulossa trendi.

Viime vuosina älypuhelinvalmistajat ovat keskittyneet esimerkiksi kameransensoreihin ja useamman kameran kokoonpanoihin ja jättäneet megapikselimäärät sivuosaan. Nyt takavuosien megapikselikilpa on jälleen nousemassa päärooliin, ainakin mikäli Qualcommin tuotejohtaja Judd Heapea on uskominen.

Heape arvioi, että 64, 100 tai jopa sitäkin useamman megapikselin kamerat tulevat älypuhelimiin jo vuoden 2019 aikana. Lisäksi vaikuttaa siltä, että kyseessä on laajempi trendi, eikä ainoastaan yhden valmistajan kokeiluluontoinen yritelmä. Näin ollen kaikilta suurilta pelureilta voitaneen odotella ennennäkemättömän korkeita megapikselimääriä jo lähitulevaisuudessa.

Korkeampi megapikselimäärä tarkoittaa korkeampaa resoluutiota, mikä puolestaan johtaa perinteisesti loistokkaisiin valokuviin hyvissä valaistusolosuhteissa. Hämärässä megapikseleistä ei ole apua, mutta viime vuosina on yleistynyt teknologia, joka yhdistää neljä pikseliä yhdeksi parantaen näin yksityiskohtien tarkkuutta.

Saman odotetaan jatkuvan myös jatkossa, joten esimerkiksi 64 megapikselin kamera tuottaisi pikselien yhdistämisen jälkeen 16 megapikselin otoksia, ainakin teoriassa. Qualcommin Heape ei valottanut suurten megapikselimäärien mukanaan tuomia muutoksia, joten tässä vaiheessa aiheesta voi vain spekuloida.

Älypuhelinkameroiden megapikselisota on ollut tauolla muutaman vuoden, mutta nyt aselepo näyttää rakoilevan.

Lue myös:

    Uusimmat