Italialaisnainen valmisti oliiviherkkuja samalla, kun lääkärit operoivat hänen aivojaan.
60-vuotias italialaisnainen valmisti kymmenittäin herkullisia täytettyjä oliiveja hänelle suoritetun aivoleikkauksen aikana, kertoo New York Post. Tarkoituksena oli vähentää leikkauksen mahdollisia riskejä.
Samalla, kun lääkärit poistivat aivokasvaimen naisen aivojen vasemmasta ohimolohkosta, potilas valmisti 90 leivitettyä ja friteerattua oliivia leikkaussaliin kehitellyssä keittiössä, uutisoi BBC.
Leikkaus sujui hyvin, potilas ehti tehdä 90 oliivia tunnissa
Leikkauksen Riunitin sairaalassa suorittaneen neurokirurgi Roberto Trignanin mukaan potilaan oli tärkeää suorittaa jotain tuttua puuhaa leikkauksen aikana aivojen toimintojen, kuten puheen ja muistin, suojelemiseksi.
– Hänen tapauksessaan tarvitsimme nopeita käden liikkeitä, Trignani kertoi italialaiselle Ansa-uutistoimistolle.
Trignanin mukaan naisen ruoanvalmistus mahdollisti potilaan tarkkailun reaaliaikaisesti leikkauksen aikana ja toimenpiteiden kohdistamisen oikein. Lääkäri paljasti leikkauksen sujuneen oikein hyvin. Tunnin aikana potilas valmisti 90 lihatäytteistä ja levitettyä oliivia. Trignani on suorittanut vastaavan leikkauksen yli 60 potilaalle.
Ei olekaan poikkeuksellista, että potilas on hereillä aivoleikkauksen aikana. Aiemmin olemme kertoneet muista vastaavista tapauksista. Esimerkiksi vuonna 2018 19-vuotias Kira lauloi aivoleikkauksensa aikana. Aiemmin tänä vuonna puolestaan kerrottiin potilaasta, joka soitti leikkauksen aikana viulua. Myös Suomessa on tehty joitain kymmeniä aivoleikkauksia potilaan ollessa hereillä.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: New York Post,BBC
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää