6 yleistä siivousmokaa – älä pese ikkunoita aurinkoisella säällä

Pelkkä hankaus ja pesu eivät aina riitä, vaan siivouksessakin pitää olla järki mukana. Jos esimerkiksi siivoat vääränlaisilla välineillä tai aineilla, voi siivouksesta olla enemmän haittaa kuin hyötyä.

Oikeaoppisella siivouksella suojaat kotisi pintoja ja materiaaleja. Vahinkojen ehkäisy on helpompaa kuin vahinkojen korjaaminen, joten vältä seuraavia puhdistusvirheitä.

Virhe 1: Irrotat tahrat matosta hankaamalla

Kun matollesi kaatuu punaviiniä tai mehua, yritätkö irrottaa tahran hankaamalla? Tahraa hankaamalla voit vahingoittaa pysyvästi maton kuituja. Vaikka siis saisitkin hankaamalla tahran irti, et enää saa korjattua vääntynyttä kuitua.

Fiksumpaa on poistaa tahra siten, että kaavit ensin esimerkiksi lusikan avulla matosta kaiken sen, mitä siitä on mahdollista saada irti. Painele sitten tahraa valkoisella liinalla tai paperilla.

Imeytä tahra täysin kuivaksi. Aseta liina tai pyyhe tahran päälle, ja laita pyyhkeen päälle esimerkiksi pari raskasta kirjaa, jotta tahra imeytyisi paremmin liinaan. Tämän jälkeen voit laittaa tahralle tahranpoistoainetta. Ennen tahranpoistoaineen käyttöä testaa ainetta pienessä huomaamattomassa kohdassa mattoa varmistaaksesi, ettei aine haalista maton väriä.

Virhe 2: Peset ikkunat aurinkoisena päivänä

Kirkkaassa auringonpaisteessa on helppo huomata pienimmätkin tahrat ikkunoissa. Aurinkoinen päivä ei ole silti oikea aika ikkunoiden pesulle. Auringon lämmön ansiosta käyttämäsi pesuaine kuivuu nopeasti, ja ikkunaan jää helposti jälkiä puhdistusaineesta.

Pese ikkunat pilvisenä päivänä, kun ulkolämpötila on alle 20 ºC. Suihkuta ikkunanpesuaine lasin pintaan, anna sen vaikuttaa hetken, ja hiero sitten ainetta sienellä tai rätillä joka puolelle lasin pintaa.

Vedä ikkunanpesulastalla ensin vaakasuoria vetoja ja sitten pystysuoria vetoja ikkunaa pitkin. Pyyhi lasta kuivaksi jokaisen vedon jälkeen, jotta vesi ei valuisi lastasta lattialle, ja jotta ikkunaan jäisi vähemmän jälkiä.

Virhe 3: Luulet, että jokainen puhdistusaine on desinfiointiaine

Kaikki puhdistusaineet eivät ole samantyyppisiä. Kannattaa nähdä hieman vaivaa, ja lukea, mitä aineen etiketissä sanotaan. Keittiön allas, kylpyamme ja oven kahvat ovat sellaisia paikkoja, jotka pitää putsata desinfioivalla aineella, jotta kaikki pöpöt kuolevat.

Lue puhdistusaineen tuotetiedot, ja mikä vielä tärkeämpää, noudata puhdistusaineen käyttöohjeita. Suurin osa desinfioivista aineista täytyy antaa vaikuttaa puhdistettavalla alueella hetken aikaa. Jos suihkutat ainetta pinnalle ja pyyhit sen heti pois, et saa pintaa desinfioitua.

Virhe 4: Käytät vääränlaisia siivousvälineitä

Suurin riski on käyttää sellaisia siivousvälineitä, jotka ovat liian kuluttavia siivottavalle pinnalle ja materiaalille. Esimerkiksi hankaussienet on tarkoitettu vaikeiden tahrojen irrottamiseen ja niillä voi puhdistaa useimmiten patojen pohjia, tai irrottaa likaa grillistä. Ne voivat kuitenkin vahingoittaa joitakin pintoja, kuten muovia, keraamisia tasoja tai laminaattia.

Lue siis jälleen tuotteen etiketistä, millaisilla pinnoilla välinettä on turvallista käyttää, ennen kuin aloitat puhdistuksen.

Virhe 5: Puhdistat kaikki tasot viinietikalla tai sitruunamehulla, koska ajattelet näiden aineiden olevan hellävaraisempia

Vaikka nykyään suositellaan luonnonmukaisten puhdistusaineiden käyttöä, ei ole järkevää käyttää siivouksessa pelkästään näitä aineita. Sekä sitruunamehu että etikka ovat happoja, jotka voivat vahingoittaa luonnon materiaaleja, kuten marmoria, kalkkikiveä ja travertiinia.

Lasikuituiset ammeet, keraamiset laatat, ja suihkupäät voi kuitenkin puhdistaa saippuajäämistä etikkaseoksella, johon tulee yksi ruokalusikallinen etikkaa ja vajaa kaksi litraa vettä.

Virhe 6: Käytät reilusti puhdistusaineita ajatellen, että mitä enemmän, sitä parempi

On houkuttelevaa käyttää kaiken varalta runsaasti puhdistusainetta, jotta pahimmatkin tahrat irtoaisivat. Liiallinen puhdistusaineen käyttö on kuitenkin vain aineen tuhlausta. Se voi johtaa siihen, että siivottava pinta jää tahmeaksi. Noudata siis aineen käyttöohjeita, ja säästä rahaa käyttämällä vain tarvittava määrä puhdistusaineita siivouksessa.

Ei ole olemassa nyrkkisääntöä, joka kertoisi, kuinka paljon luonnollisia puhdistusaineita, kuten etikkaliuosta, pitäisi käyttää. Pidä kuitenkin mielessä, että sinun täytyy saada puhdistettavalta pinnalta kokonaan pois se aine, jota olet käyttänyt puhdistukseen. Muuten aineista voi jäädä kalvomaisia jäämiä puhdistettavalle pinnalle, jolloin pinnasta tulee ajan mittaan hankalampi puhdistaa.

Lue myös:

(MTV LIFESTYLE)

Lue myös:

    Uusimmat