Nora Dadi syntyi vuonna 1978 Helsingissä. Pieni Nora kävi päiväkotia Itäkeskuksessa, ja asui kahdestaan äitinsä kanssa. Isovanhemmatkin asuivat lähellä, noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä.
Tämä juttu on alun perin julkaistu tammikuussa 2020. MTV julkaisee vuodenvaihteen tienoilla uudelleen vuoden suosituimpia artikkeleita.
Noran lapsuus oli tyypillisen suomalaista: pääsiäisenä kerättiin suklaamunia, kesäisin käytiin maalla ja jouluisin lahjat jakoi Joulupukki.
– Muistan vielä sen viimeisen joulun ja kaikki lahjat, jotka sain, Nora kertoo.
Hän oli saanut lahjaksi rattikelkan ja sukset, mutta ehti käyttää niitä vain pari kertaa.
"Isällä oli eri suunnitelmat"
Seuraavana kesänä Nora oli kuusivuotias, kun aikaisemmin kuvioista häipynyt ulkomaalainen isä otti pitkästä aikaa yhteyttä hänen äitiinsä.
Noran äiti on syntyjään suomalainen ja isä kuwaitilainen, eikä Nora ollut koskaan nähnyt isäänsä.
Isä kutsui lapsen äidin ja Noran käymään Yhdysvaltoihin, jossa hän opiskeli sillä hetkellä.
Lue myös: Näin moni lapsi kaapataan ulkomaille – USA erityisen vaikea maa
Äiti harkitsi asiaa pitkään, mutta päätyi siihen, että lapsen on hyvä saada tutustua isäänsä. Samalla Nora myös oppisi englantia.
– Ajattelen tänään, että äitinä tekisin samoin. Haluaisin, että lapsellani on suhde isäänsä, Nora sanoo.
– Mutta äiti ei tiennyt, että isällä oli vähän eri suunnitelmat.
Yllätysmatka mummin luo
Alkuun kaikki sujui hyvin, ja Nora aloitti englanninkielisessä päiväkerhossa. Pari ensimmäistä viikkoa sujui ongelmitta, ja he ajattelivat kaiken olevan hyvin.
Koska ongelmia ei ollut ilmennyt, äiti oli antanut isälle luvan viedä Noran kerhoon aamulla. Isä saapui hakemaan häntä autolla, ja sisälle istuttuaan kysyi, haluaisiko Nora nähdä mummin.
– Tottakai minulle oli silloin vain yksi mummi, tämä suomalainen mummi. Ja sanoin ”joo”, Nora kertoo.
Isä kertoi, että he järjestäisivät mummille yllätyksen. Pian isä ja tytär olivat lentokoneessa.
Nora kärsi matkapahoinvoinnista ja lennon aikana oksensi lentokoneeseen.
– Isä löi minua naamaan ja sanoi, että hyvät lapset eivät oksenna. Siitä huomasin, että tässä on nyt jotain vikaa, Nora kertoo.
Perillä Kuwaitissa he asuivat isänsä kanssa omassa talossa, ja Nora tutustui sukulaisiinsa isän puolelta. Isänäiti, eli uusi mummi, sekä isän sisaruksia asui lyhyen matkan päässä heidän kotitalostaan.
Sukulaisiaan Nora muistelee lämmöllä, ja herkistyy puheen kääntyessä kuwaitilaiseen mummiin, joka nukkui pois viime vuonna.
– Hän oli niin ihana, täynnä rakkautta.
Sukulaisista muodostui Noralle tuki ja turva vieraassa maassa.
– He pelastivat minut henkisesti. He aina muistuttivat, että äiti rakastaa sinua. Kun kasvat isoksi, niin pääset tästä pois, jaksa vaan, Nora kertoo heidän sanoneen.
Kotiapulainen toi Noralle ruokaa
Sukulaisten luona Noralla oli hyvä olla, mutta kotitalossa tilanne oli toisin. Kuri oli tiukka, eikä isä hyväksynyt niskurointia. Isän käyttämä väkivalta oli raskasta lapselle, Nora sanoo.
Isä usein lukitsi hänet huoneeseensa useiksi päiviksi. He olivat varakkaita, huone oli tilava ja siitä löytyi myös oma kylpyhuone.
– Mutta kun se ovi on lukossa kolme päivää. Et pääse syömään, et pääse mihinkään.
Isä piti huoneen avainta mukanaan, mutta aamuisin isän lähtiessä töihin perheen kodinhoitaja pakkasi eväitä reppuun ja kiipesi salaa talon ulkoseinässä olevia tikkaita pitkin tuomaan Noralle ruokaa.
Öisin hän kävi uudelleen isän nukahdettua.
"Pitää vain olla elävänä huomenna"
Vangitseminen ei ollut pahinta, sillä Nora vietti aikaansa kirjojen parissa. Fyysinen väkivalta oli kuitenkin rajua, ja Noraa jouduttiin useaan kertaan tikkaamaan sairaalassa. Elämä oli jatkuvaa selviytymistä.
– Pitää vain olla elävänä huomenna, tämä oli se mitä ajattelin. Pitäisi elää, että pääsen takaisin äidille.
Nora kertoo uneksineensa useita kertoja siitä, että pääsee lopulta äitinsä luokse. Se antoi hänelle voimaa jatkaa eteenpäin. Sukulaisetkin kannustivat ja huolehtivat, mutta heillä ei ollut resursseja puuttua isän väkivaltaan.
14-vuotiaana Nora päätti lähteä pois. Hän sytytti kotona salaa tulipalon, joka piti aikuiset kiireisenä.
Hän pääsi livahtamaan karkuun ja suuntasi Suomen suurlähetystöön.
Lähetystössä oli töissä suomalainen nainen, jota Nora kutsui nimellä ”Ms. Stokanin”, koska hänen sukunimeään ei osattu lausua siellä päin. Nykyään Nora epäilee, että sukunimi on voinut olla esimerkiksi Toikkonen.
Ms. Stokanin auttoi häntä soittamaan äidilleen Suomeen.
– Pääsin puhumaan äitini kanssa vähän aikaa. Sitten he sanoivat, että nyt lentokentälle ja Suomeen.
Pakomatka päättyi lentokentälle
Noran isä oli kuitenkin ollut nopeampi. Hän oli tehnyt paikallisille viranomaisille katoamisilmoituksen, ja Noran valokuva oli toimitettu lentokentille.
Lentokentälle päästyään viranomaiset ottivat hänet kiinni ja toimittivat takaisin isänsä luokse.
– Tuosta tiesin, että ainoa millä pääsen pois tästä, on päästä naimisiin. Ja on parempi, että löydän miehen itse, ennen kuin isä löytää, Nora sanoo.
Nora tiesi, että avioituessaan hän pääsisi muuttamaan pois isän talosta, ja saisi enemmän vapautta. Suunnitelmassa oli myös taka-ajatus: jos suhde ei kestäisikään, mies lähettäisi hänet Suomeen eikä takaisin isän luo.
"Sinä voit mennä"
Lopulta 20-vuotiaana Nora tapasi mukavan miehen ja meni naimisiin isän vastustuksesta huolimatta. Hän tuli nopeasti raskaaksi ja he saivat yhteisen lapsen.
Liitto ei kuitenkaan toiminut, ja kahden vuoden päästä lusikat päätettiin laittaa jakoon.
– Hän sanoi: olen luvannut, että pääset äitisi luo. Sinä voit mennä, mitä haluat tehdä? Nora kuvailee aviomiehensä reaktiota.
Nora oli kuullut äidistään viimeksi pari vuotta aiemmin, kun he olivat menossa naimisiin. Äiti oli lähettänyt kirjeen, jossa oli mukana hänen uusi puhelinnumeronsa.
Puhelinnumerosta kuitenkin puuttui Suomen maakoodi.
– En tiennyt, että pitää ottaa se ensimmäinen nolla pois. Ja minä yritin soittaa, että hei äiti, olen tulossa. Mutta se puhelinnumero ei vaan toiminut.
Äiti ja tytär kohtasivat vuosien jälkeen
Lopulta Nora vakuutti entiselle miehelleen, että hänellä on tätinsä numero, johon soittaa äidin sijaan. Se oli vale. Nora halusi vain takaisin Suomeen.
Vuoden 2000 heinäkuussa 22-vuotias Nora saapui 10 kuukauden ikäisen tyttärensä kanssa Suomen maaperälle ensimmäistä kertaa 16 vuoteen. Lentokentän työntekijät soittivat hänen äidilleen ja kertoivat hänen tyttärensä odottavan häntä siellä.
Lopulta äiti saapui, ja kohtaaminen oli monella tapaa tunteellinen.
Sisimmissään hän tunsi, että tuo ihminen on hänen äitinsä, mutta ei aluksi tunnistanut naista. Kaiken lisäksi hän näytti paljon lyhyemmältä kuin ennen.
– Halattiin, mutta se oli ihan kuin uni, Nora kuvailee.
Sopeutuminen vei lähes 20 vuotta
Isoäidin hän kuitenkin tunnisti heti. Hän epäilee sen johtuvan siitä, että lapsen silmissä ikääntyneempien ulkonäkö ei enää muutu niin paljoa, kuin nuorempien aikuisten.
Hän alkoi itkeä mummin nähdessään.
– Siitä tuli se tunne, että olen Suomessa. Kyllä tämä on se mummi.
Sopeutuminen takaisin Suomessa vei kuitenkin lähes 20 vuotta.
Lue lisää: Järjestö: Suomesta kaapattiin 20 lasta vuonna 2017 – useimmiten toiseen länsimaahan
Ulkomailla hän oli oppinut arabiaa, mutta unohtanut oman äidinkielensä suomen, sillä isä oli keiltänyt sen häneltä. Nora törmäsi myös erikoiseen ongelmaan: koska hän on syntyperäinen suomalainen, hänelle ei kustanneta suomen kielen kursseja, kuten maahanmuuttajille.
Isältä perityt tummemmat piirteet ja huono suomen kieli saivat tuntemattomat ihmiset usein kyselemään, mistä Nora on kotoisin. Se ärsytti häntä, sillä hän joutui opettelemaan kielen uudelleen.
Ja se oli vaikeaa yrityksistä huolimatta.
– En pystynyt tuntemaan, että tämä on minun kotimaani.
"Sinut oli kaapattu, mutta heidät kaapattiin sinulta"
Nora alkoi tulla vihaiseksi. Hän ei ollut vihainen pelkästään kielitaidottomuudesta, vaan myös siitä, ettei hän kyennyt näyttämään rakkautta äidilleen, eikä lopulta myöskään tyttärelleen.
Apua löytyi psykologin vastaanotolta Herttoniemen terveyskeskuksesta.
– Nora, sinä olet vain vihainen. Ja se on ihan ok, koska tämä kaikki on otettu sinulta pois. Suomi oli sinun kotimaasi, äiti oli sinun oma äitisi, Nora kertoo psykologin sanoneen hänelle.
– Kaikki oli sinun, mutta se oli viety pois. Sinut oli kaapattu, mutta heidät kaapattiin sinulta.
Kaikkialla ulkomaalainen
Nora päättii muuttaa Kyprokselle, ettei hän erottuisi vaaleahapsisten suomalaisten joukossa.
– Mutta olin suomalainen heille. Että kyllä tuostakin kuulin, että olen ulkomaalainen.
Hän kuitenkin löysi psykoterapian ja alkoi käsitellä menneisyyttään kunnolla. Noran isällä oli traumaattinen lapsuus, mikä on vaikuttanut häneen myöhemmin.
– Se ei ole hänen vikansa, että hän on sairas. Mutta se ei tarkoita, että se olisi ok, mitä hän teki.
Bahrainissa hän tapasi nykyisen aviomiehensä. He asuivat vuosien aikana ulkomailla ja saivat kaksi yhteistä lasta. Paria yhdisti intohimo formuloihin. Erityisesti he fanittivat yhtä tiettyä kuskia.
– Hän kosi minua Bahrainin F1-radalla Kimi Räikkösen auton edessä, Nora paljastaa.
Tällä hetkellä avioparin itähelsinkiläisen kodin olohuoneessa kimaltaa joulukuusi ja kahvi tarjoillaan muumimukeista. Seinillä on myös koriste-esineitä arabialaisesta kulttuurista ja valokuvia heidän ystäväporukastaan Bahrainissa.
Kun Nora ymmärsi miksi asiat olivat tapahtuneet, ne oli helpompi hyväksyä. Hän oppi myös rakastamaan itseään ja arvostamaan monipuolisia juuriaan.
Kielikurssia ei järjestynyt, mutta hän keksi mennä aikuislukioon. Hän aikoo kirjoittaa ensi syksynä pitkän matematiikan ja Suomen toisena kielenä. Hän pääsi myös traumaterapiaan, josta on ollut suuri apu.
–Tajusin viime kesänä, että olen valmis. Nyt elämä jatkuu.
Juttua muokattu 4.1. kello 10.41: Aiemmin jutussa kerrottiin, että Dadi saapui suomeen noin kaksivuotiaan lapsensa kanssa. Lapsi oli kuitenkin 10 kuukauden ikäinen.