50-vuotias kertoo, mitä olisi halunnut tietää jo 40-vuotiaana: "Olisin välttynyt paljolta tuskalta..."

1:32
Katso videolta, miten voit tehdä työstäsi mielekkäämpää.

50 vuotta täyttänyt Bob Curley kertoo Business Insider -lehdessä, mitä asioita hän olisi halunnut tietää jo 40-vuotiaana.

Business Insider -lehden toimittaja Bob Curley antaa elämänohjeita nelikymppisille. Nämä asiat hän itse olisi halunnut tietää jo paljon aiemmin.

1. Et ole vielä vanha

Bob kertoo, että 40-vuotiaana hän oli terve ja aktiivinen. Kuitenkin tuo kyseinen syntymäpäivä tuntui merkitsevän hänelle sitä, että nuoruus oli auttamattomasti jäämässä taakse.

– Vuosikymmen myöhemmin tiedän, että vaikka ikääntymistä ei voikaan välttää, olet juuri sen ikäinen kuin joksi itsesi tunnet.

Bob jatkaa, että nelikymppisenä jokainen meistä alkaa näyttää vanhemmalta. Mikäli kuitenkin elää aktiivista elämää ja syö terveellisesti, voi tehdä miltei kaikkia niitä asioita, joita teki aiemminkin.

2. Sinun ei tarvitse lopettaa urheilua

Bob on urheillut koko ikänsä. Edelleenkin hän pelaa softballia, jalkapalloa ja jääkiekkoa.

– Pelaan tietysti harrastelijaporukoissa, mutta ihmiset ovat kyselleet minulta, ”milloin aiot lopettaa” ja että ”etkö ole liian vähän tähän”, sen jälkeen kun täytin 30.

Yleensä Bob ei kiinnitä tällaiseen huomiota, mutta ei hän ole niin välinpitämätön kuin hänen kuuluisi olla. Bob neuvookin, että kenenkään ei kannata lopettaa urheilua. Ei siinäkään tapauksessa, että omia odotuksia ja treenin tasoa pitäisi hieman laskea.

3. Ikäisesi ihmiset alkavat kuolla

Bobin mukaan kuolemanriski nousee reippaasti sen jälkeen, kun ihminen on täyttänyt 40 vuotta. Hän ottaa esimerkiksi sairauksien ehkäisyyn keskittyvän viraston CDC:n tilastot vuodelta 2015. Niiden mukaan 50–54-vuotiaiden yhdysvaltalaismiesten kuolleisuus oli 609 jokaista 100 000 miestä kohden. Vastaava luku 40-44-vuotiaiden kohdalla oli 254.

Myös naisten vastaavat lukemat nousivat. Kuolleisuus 50–54-vuotiaiden naisten kohdalla oli 382, kun 40-44-vuotiaiden luku oli ollut 159.

– Kuolema on aina järkytys, mutta on todella silmiä avaavaa, että ihmiset, jotka olet tuntenut peruskoulusta, alkavat kuolla ”vanhuudesta johtuviin sairauksiin”, kuten sydänkohtauksiin tai diabetekseen.

4. Lasten poismuutto voi olla siunaus ja kirous

Voi tuntua kamalalta, kun lapset muuttavat muualle opiskeluiden perässä. Toisaalta tyhjä pesä on myös mahdollisuus. Pariskunnat voivat havahtua todellisuuteen siitä, että he ovat jälleen kahdestaan.

Bobin mielestä kannattaisikin jälleen miettiä, kuka olit ennen kuin sinusta tuli ”isä” tai ”äiti”. Nyt kun elämä ei enää ole arjen pyörittämistä työn, lasten harrastusten ja koulun sekä muiden asioiden parissa, on mahdollisuus panostaa omiin kiinnostuksen kohteisiinsa ja elvyttää parisuhdettakin. Tulevaisuus voikin näyttää varsin mainiolta.

5. Et todellakaan voi juhlia enää niin kuin ennen

Sanotaan, että parikymppisenä yrität livahtaa sisään bileisiin, mutta nelikymppisenä yrität livahtaa niistä pois.

Kun myöhemmällä iällä lähtee viihteelle, sitä luultavasti päihtyy vähemmästä juomamäärästä ja krapulakin on kahta kauheampi. Bobin mukaan tästä on syyttäminen biologiaa: 40-vuotiaana maksa ei enää kykene käsittelemään alkoholia samalla tavalla, mistä seuraa toleranssin lasku. Kroppa varaa vähemmän vettä, mikä tekee alttiimmaksi nestehukasta johtuvalle krapulalle. Näin kertoo The Wall Street - journal.

6. Yksinkertaiset ja pienemmät asiat ovat parempia

Yksi suurimpia Bobin tekemiä muutoksia viidennellä vuosikymmenellä oli se, että hän vaihtoi suuren talon ja uima-altaan pienempään asuntoon järven rannalla. Isossa talossa oli toki runsaasti tilaa, mutta vaatimattomampi asumus on paljon helpompi pitää siistinä. Järveäkään ei tarvitse huoltaa.

– Asioiden yksinkertaistaminen on tuntunut niin rauhoittavalta, että välillä toivon, että olisimme pitäneet sen ensimmäisen kodin, joka meillä oli 20-vuotiaina sen sijaan, että olisimme ostaneet kolmekymppiselle pariskunnalle tyypillisen suuren lähiöunelmatalon, Bob miettii.

7. Idioottien mielipiteistä ei tarvitse välittää

Yksi parhaista iän tuomista opeista oli Bobin mielestä se, että maailmassa on oikeasti hyvin vähän niitä ihmisiä, jotka todella välittävät sinusta. Nämä ihmiset ovat korvaamattomia.

– Negatiiviset ihmiset taas pitäisi karsia elämästä, niin työssä kuin siviilielämässäkin. Jos vanhenemiseen kuuluu se, että pitää oppia hyväksymään, että jaksaa vähemmän kuin ennen, et tosiaan tarvitse ympärillesi ketään kuluttavaa ihmistä.

8. Tee jotain itsesi hyväksi nyt, älä vasta eläkkeellä

Olemme kaikki kuulleet surullisen tarinan ihmisestä, joka teki töitä koko elämänsä ja kuoli melkein saman tien jäätyään eläkkeelle. Bobin mielestä liian monet 40-vuotiaat ajattelevat, että paras vaihe heidän elämästään on takana päin.

– Olin yksi heistä. Tuo on pahin vale, jonka voit itsellesi kertoa.

Bob kertoo, että 40-vuotiaana hän opetteli kalliokiipeilemään. Hänen vaimonsa taas jätti hektisen, mutta äärimmäisen epätyydyttävän työnsä juristina ja palasi koulun penkille opiskelemaan psykologiaa.

– Totuus on, että kukaan meistä ei ole koskaan liian vanha opettelemaan tai kokemaan uutta, Bob julistaa.

9. Kiitollisuus on hieno asia

Elämä menee oikein silloin, kun oppii koko ajan uutta. Osa opeista tulee menetysten ja väistämättömien mokien kautta, joita teet vanhempana, puolisona ja ystävänä.

– Jos olet onnekas, alat arvostaa enemmän sitä, mitä sinulla jo on ja murehtia vähemmän sitä, mitä elämässäsi ole, Bob selittää.

– Olen iloinen tähän ikään mennessä kartuttamastani viisausta. Olisin kuitenkin välttynyt paljolta tuskalta, jos olisin jo kymmenen vuotta sitten tai aiemminkin oppinut olemaan kiitollinen.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja