5 vinkkiä: Vähennä sokerin määrää ruokavaliossasi

Moni saa ruoastaan sokeria reilusti yli suositusten. Lisättyä sokeria vähentämällä teetkin ruokavaliostasi huomattavasti terveellisemmän.

Lisättyä sokeria tulee vastaan niin monissa ruoissa, että on vaikea olla nauttimatta päivän mittaan sokeria aivan liikaa. JAMA Internal Medicine -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan keskivertoamerikkalaisen nauttima lisätyn sokerin määrä voi nostaa sydänsairaudesta johtuvan kuoleman riskiä viidenneksellä. Myös moni suomalainen syö sokeria reilusti yli suositusten – kenties huomaamattaan.

Kun valitset elintarvikkeita, joihin ei ole lisätty sokeria, vähennät tuntuvasti päivittäistä sokerinsaantiasi. On kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka tuotteessa lukisi, ettei siinä ole lisättyä sokeria, se voi silti sisältää yllättävän paljon luontaista sokeria.

Lue vinkit, joiden avulla voit yrittää vähentää sokeria ruokavaliostasi:

1. Unohda makeutetut juomat

Jos juot paljon limuja, vähennät sokerinsaantiasi huomattavasti, kun opettelet eroon tavastasi. Sokerilla höystetyistä juomista, kuten limuista ja mehuista, tulee helposti huima määrä kilokaloreita. Hankkiudu eroon limuaddiktiostasi ja korvaa sokerijuomat vedellä. Jos haluat vesilasilliseesi jotain makua, kokeile maustaa se sitruunalla, limetillä tai mintulla.

2. Tunnista piilosokeri

Sokeria on kaikkialla: ketsupissa, salaatinkastikkeissa, voileipäkekseissä, maustetuissa jogurteissa, muroissa ja leivässä. Opettele tunnistamaan ainesosalistalta esimerkiksi glukoosi eli rypälesokeri, maltoosi, isoglukoosi eli maissisiirappi, fruktoosi tai melassi. Mitä ylempänä ainesosaluettelossa aine on, sitä enemmän sitä tuotteesta löytyy.

3. Osta maustamattomia ruokia ja makeuta ne itse

Osta esimerkiksi jogurtti, kaurahiutaleet ja mantelimaito maustamattomana. Mausta ne itse, jos kaipaat lisämakua. Maustetuissa jogurteissa voi olla grammakaupalla sokeria, joten teet itsellesi palveluksen, kun ostat maustamatonta jogurttia ja heität sekaan vaikkapa marjoja. Voit myös laittaa vaikka teelusikallisen hunajaa jogurttiisi tai kaurapuuroosi aamiaisella. Siitä saat myös ravintoaineita ja antioksidantteja. Tai mausta aamupuurosi esimerkiksi kanelilla, älä sokerilla.

4. Vaihda makeutetut ruoat marjoihin ja hedelmiin

Kannattaa ehdottomasti vaihtaa runsaasti lisättyä sokeria sisältävät ruoat luonnollisesti makeisiin ja aivan yhtä tyydyttäviin herkkuihin. Kokeile esimerkiksi valmiin mansikkahillon sijaan oikeita mansikoita ja vähennät reilusti kilokalorien määrää. Monissa ruoissa marjat ja hedelmät korvaavat hyvin sokerin.

5. Pidä herkkupäiviä

Ei ole realistista odottaa, että koskaan ei tekisi mieli herkutella kunnolla. Mutta kun laitat kalenteriin ylös päivät, jolloin saat maistaa lempiherkkujasi, pysyt kohtuudessa. Valitse päivä tai kaksi viikosta, jolloin saat syödä karkkeja, leivonnaisia tai jäätelöä. Kun tiedät, että tiedossa on herkkupäivä, pystyt helpommin pidättäytymään herkuttelusta muina päivinä. Näin saat todella leikattua viikoittain nautittua sokerimäärää.


(MTV LIFESTYLE)

Lähde: Health

Lue myös:

    Uusimmat