5.6. Kutsuva julkisivupiha

Kooltaan pienen julkisivupihan ilme on kovin mitään sanomaton. Se on pikemminkin luotaantyöntävä kuin kutsuva. Terassi on liian pieni edes yhden ihmisen kahvipaikaksi, nurmikonkaistale kulunut ja alppiruusuparka tekee kuolemaa.

Omistajien toiveesta piha laitetaan nyt aivan uuteen uskoon. Suunnittelussa käytetään hyväksi jo olemassa olevia ihastuttavia pyöreämuotoisia luonnonkiviä. Paikka on kuiva ja aurinkoinen, joten kasvillisuus valitaan sen mukaan. Koko päivän auringossa kylpevää sisääntuloterassia laajennetaan niin, että siihen mahtuu pieni pöytä sekä tuolit emännän kahvihetkiä varten. Laajennus tehdään kestopuusta, josta rakennetaan myös terassille johtava askelma - entinen on asukkaiden kokemuksen mukaan huolestuttavan hutera.

Kivi pehmentää

Isännän Salpausselän harjuilta keräämät, komeat kivet siirretään sokkelin ja tulevan laattakivipolun väliin. Ne pehmentävät muodoillaan valkoisen tiiliseinän ja kivetyn polun muodostamaa kokonaisuutta, joka muuten saattaisi jäädä turhan steriiliksi. Kannattaa muistaa, että kivien keräämisen tarvitaan aina maanomistajan lupa!

Käytävä pinnoitetaan liuskekivillä - erinomainen, kaunis materiaali, joka sopii lähes kaikkiin puutarhoihin. Kiveyksen alta kuoritaan ensiksi pois ruokamultakerros ja asetetaan sinne suodatinkangas sekä polun että seinänvieruskiveyksen alle. Kankaan päälle laitetaan kivituhkaa, joka tiivistetään ja tasataan. On muistettava tarkkailla pinnan korkeutta ja kaltevuutta, jotta sadevesi pääsee valumaan oikeaan suuntaan.

Kivet ladotaan kivituhkan päälle ja lopuksi välit saumataan asennushiekalla tai kivituhkalla. Välien voi myös antaa ruohottua. Sellainen liuskekiveys sopii erityisesti luonnonmukaisempaan puutarhaan.

Terassille lisää leveyttä

Terassin leveyttä lisätään 90 cm. Kestopuusta rakennetaan ensin vastaavan kokoinen kehikko - käytetään tässä kakkos-nelosia - joka tuetaan kiilakenkien varaan iskettyihin tolppiin. Pitkän sivun suuntaisia juoksuja tulee kaikkiaan kolme: yksi ulkoreunaan tolppien varaan, toinen naulataan kiinni vanhan terassin ulkoreunaan ja kolmas näiden väliin.

Lattia tehdään saman paksuisista kestopuulankuista kuin entinenkin. Samoista materiaaleista tehdään myös uusi porras entisen tilalle. Ennen lattialautojen kiinnitystä terassin alle levitetään suodatinkangas estämään rikkakasvien kehittymistä.

Koivuaita

Koska terassi sijaitsee pikkurinteen harjalla, se kaipaa kevyttä näkösuojaa naapuruston suuntaan. Sellainen syntyy noin kolme senttiä halkaisijaltaan olevista, nuorista koivun tai pajun rungoista, joiden molempiin reunoihin porataan reiät naruja varten. Kepit sidotaan toisiinsa ja noin 5-7 sentin välein naruihin tehdään solmut aina kun keppi on pujotettu paikalleen. Juuri kaadetun pikkupuun rungot ovat painavia, joten noin kahdenkymmenen rungon yhdistämiseen on käytettävä vahvaa narua.

Valmis ”puuverho” nostetaan kehikkoon, joka tehdään kestopuusta. Toinen pystytolppa kiinnitetään ja tuetaan viistotuella seinän viereen, toinen sopivan matkan päähän lähelle terassin toista päätä. Pystytolppien yläpäähän kiinnitetään lauta vaakajuoksuksi. Säleikkö on ilmava ja toimii samalla tukena siperiankärhölle.

Kasvit

Pehmeyttä pihaan tuovat kasvit, joille perustetaan käytävän toiselle puolelle istutusalue. Sieltä poistetaan vanha, huonokuntoinen alppiruusu sekä nurmikko kokonaisuudessaan. Kaikki valitut kasvit ovat varsin helppohoitoisia.

jättipoimulehti (Alchemilla mollis)

Monipuolinen jättipoimunlehti on käyttöarvoonsa nähden aivan liian aliarvostettu. Herkän kukinnon lisäksi sillä on ihastuttava lehdistö, joka sateen jälkeen kimmeltää vesipisaroista. Tämä helppohoitoinen perenna estää myös rikkakasvien kasvun peittävillä lehdillään. Hoidoksi riittää keväällä ennen uusien lehtien puhkeamista vanhojen kuihtuneiden lehtien pois haravointi ja lannoitus orgaanisilla tai kivennäislannoitteilla.

tulikellukka - Geum coccineum Borisii

kukkii pitkään syvän oranssinpunaisin kukin. Korkeutta tulikellukalla on 20-40 senttiä.

rönsyansikka - Waldsteinia ternata

on mattomaista kasvustoa tekevä maanpeittokasvi, joka kukkii toukokuussa keltaisin kukin. Rönsyansikka menestyy jopa syvässä varjossa.

saksankurjenmiekka - Iris Barbata Media ´Annikins ´ ja Iris Barbata Media ´Snow Festival´

kukkii kesäkuussa, aurinkoisella ja lämpimällä jopa paahteisella paikalla. Juurakot istutetaan vaakasuoraan maanpinnalle tai hieman sen alle. Kasvi kituu jos juurakot istutetaan liian syvään.

tuivio - Microbiota decussata

on noin 30-senttiseksi jäävä maanpeittokasvi, joka menestyy vyöhykkeillä I-VI ja on oiva vaihtoehto niin varjoon kuin aurinkoisempaankin paikkaan. Se ruskistuu helposti alkukesästä, mutta parantaa nopeasti itsensä ja palautuu pian entiseen vihreyteensä.

kultamakaruoho - Sedum floriferum

on hieman harvinaisempi, auringossa viihtyvä kivikkokasvi, joka kukkii kesä-elokuussa. Kasvualustaksi sopii läpäisevä hiekkamulta.

siperiankärhö - Clematis sibirica

istutetaan reilut 10 senttiä aikaisempaa syvempään suojaiselle ja lämpimälle paikalle hiekansekaiseen, ravinteikkaaseen multamaahan. Kärhön tyvelle istutetaan matalaa kasvustoa varjostamaan paahteelle herkkiä versoja. Tuoksukurjenpolvi tai muu auringossa viihtyvä peittävälehtinen perenna käy tähän tarkoitukseen hyvin.

Kasvien hoito

Istutusvuonna huolehditaan riittävästä veden saannista ja rikkakasvien kitkemisestä. Seuraavina kasvukausina lannoitetaan keväällä typpilannoitteella kasvuun lähdön edistämiseksi sekä syksyllä syyslannoitteella talvehtimisen parantamiseksi.

Vaikka nämä havut ovatkin pienikokoisia, myös ne kannattaa suojata kevätauringolta harsolla tai juuttikankaalla!

Usein mietitään, pitäisikö kasvien nimilaput jättää paikalleen. Se on ihan hyvä tapa. Kun samoja kasveja on useita samassa ryhmässä, ei tietenkään ole tarpeen jättää niitä jokaiseen - yhdessä varressa se kannattaa kuitenkin pitää tallessa. Kyllä se kuluu itsestään pois sitten, kun puutarhuri on oppinut muistamaan kasvin nimen.

Lisää ideoita julkisivupihaan

Keskusympyrä on oivallinen ratkaisu silloin, kun julkisivupiha on suuri ja vaikeasti jaettavissa. Tällainen ympyrä on parhaimmillaan silloin, kun sen ympäri pääsee ajamaan autolla. Tarkkaan harkittujen ja valittujen kasvien lisäksi ympyrän sisälle on hyvä sijoittaa yksi tai useampia korkeita elementtejä, joilla kokonaisuuteen saadaan tervetullutta näyttävyyttä. Ympyrän rajaamiseen ovat graniittikivet tyylikäs ja kestävä vaihtoehto .

Porteilla saadaan julkisivuille persoonallinen ilme.

Julkisivupiha voi olla myös runsaan houkutteleva kokonaisuus jossa niin kasvien kuin rakenteidenkin värimaailmalla voi leikitellä, kuitenkin huomioon ottaen alueeseen vaikuttavat rakennukset.

Kustannukset:

  • suodatinkangas noin 6 € Plantagen Oy
  • kivituhka 15 €
  • kasvit 233 €, Plantagen Oy
  • multa 30 €, tarjoukset vaihtelevat
  • rodo- havumulta 5.50 € / säkki
  • mukulakivet 100-250 mm, 950 kg säkki / 81.50 + rahti
  • liuskekivet 3,5 m2 / 80 €
  • enkelipatsas 39 € Piha-Center Oy, Porvoo
  • puutavara 70 € + naru 6 €
  • keskusympyrän kustannukset:
  • graniittikivet 310 €, Lemminkäinen
  • seulottu hiekka 1m3 / 25 €
  • multa 6.5 m3 / 33 €
  • maisemointikangas 12 m2, 15 €
  • koristekivi 36 x 25 kg =900 kg / 350 €
  • kasvit 230 €

Lue myös:

    Uusimmat