35-vuotias jenkkigolfari voitti US Openin – nyt hermot pitivät: "Kun se meni sisään, kaikki vähän niin kuin purkautui"

Yhdysvaltalainen Gary Woodland on voittanut golfin kauden kolmannen major-turnauksen, Yhdysvaltain avoimen mestaruusturnauksen.

Woodland golfasi voittoon Pebble Beachin kentällä Kaliforniassa kolmen lyönnin erolla maailmanlistan ykköseen Brooks Koepkaan. Kolmossijan jakoivat yhdysvaltalaiset Xander Schauffele ja Chez Reavie, Espanjan Jon Rahm sekä Englannin Justin Rose, jotka jäivät kuusi lyöntiä Woodlandista.

Major-voitto on 35-vuotiaalle Woodlandille uran ensimmäinen. Hän oli ennen turnausta maailmanlistalla sijalla 25. Ennen US Openin voittoa Woodlandilla oli tilillään kolme PGA-kiertueen voittoa, edellinen viime vuoden helmikuulta.

Woodland kirjautti päätöskierroksella kaksi bogia ja neljä birdieä. Hän kruunasi turnauksensa 18. reiän birdiellä.

–  Kun se meni sisään, kaikki vähän niin kuin purkautui. Oli erityistä voittaa täällä Pebble Beachillä, Woodland kertoi.

Tyynenmeren rannalla sijaitsevaa Pebble Beachiä pidetään yhtenä maailman kauneimmista golfkentistä.

Woodlandin kantti kesti

Woodland lähti päätöskierrokselle kärkipaikalta, mutta vuoden 2013 US Openin voittaja Rose kärkkyi vain lyönnin päässä. Rosen viimeinen kierros oli kuitenkin vaisu ja hän pelasi sunnuntaina tulokseen kolme yli parin.

Woodlandin lähimmäksi uhkaajaksi nousi edellisen majorin, PGA-mestaruusturnauksen toukokuussa voittanut Koepka. Tämä tavoitteli jo kolmatta perättäistä US Openin voittoaan, ja maailman ykköspelaaja pelasi sunnuntaina mainiosti kolme alle parin. Se ei kuitenkaan riittänyt horjuttamaan Woodlandia, joka pelasi päätöskierroksen kaksi alle parin ja päätyi lopputulokseen –13.

Woodland kertoi kärsineensä aiemmin urallaan ongelmista paineiden hallinnan kanssa, mutta nyt hänen hermonsa piti.

Yksi kierroksen ratkaisevista hetkistä oli Woodlandin birdie 14. reiällä. Hän löi toisen lyöntinsä par-5-reiällä lyhyeen karheikkoon viheriön viereen ja chippasi siitä metrin päähän reiästä. Birdien ansiosta Woodland sai sillä hetkellä kahden lyönnin johdon.

–  Ajatukseni oli pelata voitosta. Se birdie sai minut vähän karkuun.

Koepka sanoi olevansa tyytyväinen omaan suoritukseensa.

–  Pelasin hienosti, en olisi voinut tehdä enempää. Gary pelasi hienot neljä päivää. Hän ansaitsee tämän.

Huhtikuussa Mastersin voittanut supertähti Tiger Woods päätyi US Openissa sijalle 21 tuloksella kaksi alle parin.  


Lue myös:

    Uusimmat