20 lelupalloa, kolme kumiankkaa ja muita pieniä esineitä – Hukka-kissan aarrekätkö löytyi yllättäen kesken keittiön siivouksen

Tällainen on lelupalloja rakastava Hukka-kissa 1:26
Hukka-kissa on omistautunut taitavana lelupallojen noutajana. Videolla muutamia katin taidonnäytteitä.

Lelupalloja rakastavan Hukan kätkö löytyi yllättäen kesken keittiön siivouksen. 

Vantaalainen Ria Böök siivosi keittiössä tiskikoneen kantta ja kaapistoa. Yllättäen hän havahtui siihen, että uteliaana napittava silmäpari seurasi tarkasti hänen puuhiaan.

Perheen nuorin kissa, reilun vuoden ikäinen Hukka tapitti intensiivisesti Rian puuhia.

– Mietin, että olisiko sinne tiskikoneen alle vierähtänyt joku Hukan pallo, Ria muistelee tilannetta.

Ria kertoo, että Hukan lempiasia tässä maailmassa ovat todennäköisesti juuri lelupallot.

– Ne on paras juttu ikinä, Ria kertoo.

"Löytyi lähes 30 esinettä"

Palloja on täytynyt ostaa usein, koska niitä on mystisesti katoillut hälyttävällä vauhdilla.

– Olin edellisenä päivänä löytänyt saunan nurkasta pari palloa, mutta ne eivät millään selittäneet niitä kaikkia kadonneita lelupalloja, Ria kertoo. 

Sitten Ria kumartui kesken keittiön siivouksen ja kurkkasi tiskikoneen alle taskulampun avulla.

– Löysin sieltä kaiken kaikkiaan 20 erilaista palloa, kolme kumiankkaa ja muita kissanleluja. Sieltä löytyi lähes 30 esinettä, Ria kertoo.

Hukan aarrekätköstä löytyi myös ihmisten pieniä lattialle pudonneita esineitä, joista kissa on leluja itselleen ottanut. 

Kadonneiden lelupallojen mysteeri ratkesi

Hukan aarrekätkön suuruus yllätti Rian. Myös Hukka oli ällikällä lyöty, kun pallot kaivettiin esille tiskikoneen alta.

– Kun kaivoin niitä esille, niin Hukka vain tuijotti sitä kasvavaa kasaa. Hetken aikaa se istui ja sitten kellahti maahan, eikä tuntunut tietävän, mihin palloon tassullaan koskisi. Ikään kuin se ei olisi tiennyt minä pallon leikkiin ensimmäisenä ottaisi, Ria kertoo. 

Kätköstä löytyi myös niin vanhoja leluja, jotka Ria tietää varmasti olleen Hukkaa edeltäneiden kissojen piilottamia aarteita.

– Hukka täytti kesäkuussa vuoden. Epäilen, että se on noin vuoden verran leluja sinne jemmannut, Ria kertoo.

Ria huomasi puolisonsa kanssa viime keväänä Hukan pallovillityksen. Suurin osa tiskikoneen alta löytyneistä palloista olikin tämän kevään aikana hankittuja. 

– Olimme ihmetelleet, että mihin ne kaikki katoilivat, Ria kertoo. 

Muutama tiskikoneen alta löytyneistä palloista oli kerennyt kerätä pölyjä niin paksun kerroksen, että joutui suoraan roskikseen. Noin 15 palloa päätyi kuitenkin takaisin Hukalle leikittäväksi. 

Kissojen metkut tuttuja

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun kissojen aarrekätköt ovat yllättäneet. 

– Aikoinaan jo edesmennyt Aamu-kissani onnistui piilottamaan yli 50 pinniä jääkaapin alle. Ihmettelin, että mihin kaikki pinnini katosivat. Sitten ne löytyivät jääkaapin alta, kun siivosimme, Ria paljastaa. 

Rialla on kokemusta kissojen yllättävistä kepposista jo kuuden katin verran.

– Hukka on meidän juniorimme, Ria kertoo.

Pari vuotta sitten pariskunta hankki kodinvaihtajana parivuotiaan Roopen. Silloin kotona asusteli vielä 15-vuotias kissavanhus, joka ei oikein enää jaksanut leikkikaveriksi energiselle Roopelle. Siitä heräsi ajatus, että pitäisikö Roopelle hankkia nuorempi painikaveri.

– Vuosi sitten meille muutti Hukka, joka on Roopen velipuoli, Ria kertoo.

Tällä hetkellä samassa taloudessa asuu Ria, hänen puolisonsa ja kaksi kissaa, painikaverit Hukka ja Roope.

– Meillä on tämän näköinen perhe. Olen tällainen kissa-äiti. Ei ole omia ihmislapsia, niin sitten on karvalapsia, Ria luonnehtii.

Huomionkipeä Hukka

Seurallinen ja sosiaalinen Hukka nauttii ihmisten seurasta. Se on myös erittäin leikkisä ja kekseliäs.

– Hukka on mainio hukkaamaan asioita, se on erittäin utelias kissa, joka osallistuu ihan kaikkeen, mitä teet. Jos menet vessaan tai suihkuun, niin saat Hukan varmasti kaveriksi, Ria kertoo. 

Huomionkipeä Hukka nauttii siitä, että sen kanssa leikitään ja vietetään aikaa. Rodultaan se on eurooppalainen lyhytkarva.

Hukka osaa ja nauttii pallojen noutamisesta. Jos tietää mitään kissoista, voi päätellä, ettei kissojen noutamaan opettaminen ole ihan itsestäänselvyys.

– Hukka opetti meidät, Ria korjaa nopeasti.

Sen sijaan, että Ria olisi opettanut noutamistempun kissalleen, kävikin niin, että Hukka koulutti ihmiset heittämään palloa sille.

– Yhtenä päivänä heitin kissalle palloa. Se tykkää juosta niiden perässä, mutta sitten se tulikin ja hyppäsi viereeni, tiputti pallon ja katsoi minua odottavasti. Heitin pallon uudelleen ja huomasin, että nyt se kissa hakee palloa ja haluaa, että heitän uudelleen, Ria kertoo.

Leikkiminen etenee aina Hukan ehdoilla, eikä sitä voi pakottaa noutamaan, jos sitä ei huvita.

– Eihän se pallo aina palaudu. Saattaa olla niin, että se leikkiikin muutaman minuutin muualla, kunnes se palaa, että nyt taas palloa voisi heitellä, Ria kertoo.

Yleensä kaikki lähtee Hukan aloitteesta.

– Viimeksi eilen illalla olin menossa nukkumaan. Olin jo sammuttanut valot, mutta sitten eteeni hyppäsi kissa ja näin eteisen varjosta, että sillä on pallo suussa. Ei auttanut muu kuin heitellä palloa pari kertaa, Ria naurahtaa. 

Hukalla on myös toinen temppu, jonka tosin moni muukin lemmikki saattaa taitaa.

– Hukka osaa vaatia erittäin äänekkäästi, että nyt olisi ruoka-aika. Tämä on taito, jonka erittäin usea kissa tuntuu osaavan, mutta Hukka on harvinaisen äänekäs ruuan perään, Ria kertoo.

"Hukka on hukassa"

Hukka on kaikista Rian omistamista kissoista selkeästi ihmisrakkain ja luottavaisin.

–  Hukka on sellainen, että se täysin luottaa ihmisiin, Ria kertoo.

Rian aiemmat kissat ovat olleet pelastuskissoja ja kodinvaihtajia. Hukka olikin Rian yllätykseksi ensimmäinen kissanpentu, joka ei saapuessaan pelännyt ihmisiä.

– Hukan bravuuri on se, että kun se tulee sohvalle minun ja puolisoni väliin, asettuu se makaamaan niin, että on vähän kuin molempien sylissä, Ria paljastaa.

Ria kertoo esimerkiksi, että hänen ensimmäiset kissansa 15 vuotta sitten olivat pelastuskissoja, jotka olivat todella ihmisarkoja. Niistä molemmista on jo aika jättänyt.

– Toista kissaa en saanut edes syliin koskaan ottaa, Ria kertoo. 

Arki pallojen perään juoksevan ja syliin omapäisesti kipuavan Hukan kanssa onkin siis ollut varsin erilaista. 

Hukan tiskikokeen alta paljastunut aarrekätkö on kerännyt runsaasti hauskoja kommentteja.

– "Hukan kaikki lelut on hukassa", "paljon rahaa mennyt Hukkaan", "Hukka on hukassa", "kissaparka, jonka kaikki lelut ovat hukassa", Ria luettelee.

Kissat ovat taitavia kätkemään leluja mitä uskomattomimpiin paikkoihin. Rian kotona tiskikoneen alle on nyt asennettu pieni pahvinpala, joka estää pallojen vierimisen sen alle tulevaisuudessa.

– Nyt tällaista tragediaa, että kaikki pallot katoaisivat ei enää pääse käymään, Ria toivoo.

Videot ja kuvat: Ria Böökin kotialbumi

Lue myös:

    Uusimmat