2-vuotias halasi pizzakuskia kiitokseksi – lohdutti tietämättään lapsensa menettänyttä: "Hän sanoi, että todella tarvitsi tuota halausta"

Kun Lindsayn 2-vuotias ryntäsi halaamaan pizzakuskia, äiti piti tekoa vain suloisena. Pian hänelle kuitenkin selvisi, että pizzakuskia oli vasta kohdannut suuri suru, kun hänen 16-vuotias tyttärensä oli yllättäen kuollut.

Helmikuussa amerikkalainen Lindsey Sheely päätti tilata pizzaa. Päätös nauttia noutoruokaa johti tapahtumaketjuun, josta on seurannut paljon hyvää, kertoo Yahoo.

Perheen pikkupoika halasi pizzakuskia

Rhode Islandilla asuva Lindsey teki tilauksen suosikkiravintolaansa, mistä pizza toimitettiinkin pian perheen ovelle. Kun Lindsey oli maksanut, perheen lapsi, 2-vuotias Cohen, juoksi yllättäen ulos.

– Hän piti ranch-kastiketta toisessa kädessään ja toinen oli ojennettu halaukseen, ja pizzakuski nojautui halaamaan häntä niin luontaisesti, Lindsey muistelee.

Lopuksi Cohen huusi miehelle "hei, hei", mihin mies vastasi iloisesti "nauttikaa pizzastanne".

Jakoi halausvideon somessa

Perheellä on kameralla varustettu ovikello, joka tallensi tapauksen. Koska Lindsey piti Codyn spontaania halausta suloisena, hän päätti julkaista videon sosiaalisessa mediassa.

Sitten tapahtui jotakin koskettavaa. Lindsey sai viestin Ryan Cattersonilta – siis pizzan toimittaneelta mieheltä. Mies halusi itsekin jakaa suloisen videon.

Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Ryan oli menettänyt nuoren tyttärensä

Lindsey tutki Ryanin Facebook-sivua ja huomasi, että mies on kokenut suuren surun: perheen 16-vuotias tytär oli menehtynyt vain hieman aiemmin helmikuussa, ja perhe keräsi nyt rahaa maksaakseen lapsensa hautajaisin liittyviä kuluja.

– Hali, jota pidimme vain söpönä ja hauskana, merkitsikin niin paljon enemmän, Lindsey kuvasi NBC:n tytäryhtiön haastattelussa.

– En voinut uskoa, että tämä mies kävi läpi kauheinta asiaa elämässään, mutta silti hänen elämänsä jatkui. Sen täytyi jatkaa kulkuaan ja hänen täytyi mennä töihin tekemään hommansa. Et koskaan tiedä, mitä ihmiset käyvät läpi. Tämä on hyvä esimerkki siitä.

"Hän sanoi, että todella tarvitsi tuota halausta"

Lindsey lähetti välittömästi osanottonsa Ryanille.

– Hän sanoi, että todella tarvitsi tuota halausta (Cohenilta), koska hänen perheensä on Kaliforniassa, Lindsey kuvailee.

Lindsey halusi auttaa. Hän päätti kertoa asiasta Facebookissa ja kannustaa samalla ihmisiä lahjoittamaan rahaa Ryanille.

– Emme aavistaneetkaan, mitä Cohenin halaus tuntemattomalle ihmiselle merkitsisi, Lindsey kirjoitti.

– Ryan menetti odottamatta tyttärensä hiljattain, ja Cohenin halaus oli kuin pieni siunaus korkeammilta voimilta.

Ryan anoi lahjoituksia, jotta perhe voisi järjestää hautajaiset ja olla vaikeana aikana yhdessä. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

"Kuin oma tyttäreni olisi tiennyt toiveeni ja lähettänyt minulle halauksen"

Ryan itse kertoi haastattelussa, että halauksen ajoitus oli täydellinen. Mies odottaa, että hänen perheensä matkustaa hänen luokseen, ja hän on surunsa keskellä ollut yksin.

– Olin kertonut lapsilleni ja perheelleni, miten paljon kaipasin halausta ennen kuin he saapuisivat luokseni, ja sitten tuo ihana pieni poika antoi minulle halin, mies kuvailee.

– Oli kuin universumi, tai oma tyttäreni, olisi tiennyt toiveeni ja lähettänyt minulle halauksen.

"Halaa heitä vähän tiukemmin kuin yleensä..."

Ryan haluaisi muistuttaa kaikkia siitä, ettei kukaan meistä voi koskaan tietää, milloin näkee rakkaansa tai tuttavansa viimeisen kerran. Miehen mukaan koskaan ei voi tietää, millaista tuskaa esimerkiksi oma lapsi kantaa sisällään.

– Toivon, että tänä iltana jokainen vanhempi käyttää pari minuuttia selittääkseen lapsilleen, miten paljon heitä rakastaa. Halaa heitä vähän tiukemmin kuin yleensä, puhu heille heidän tunteistaan ja opeta heitä käsittelemään kipua terveellä tavalla.

Rahasta Ryanin perheen ei enää tarvitse kantaa huolta. He halusivat kerätä hautajaisten kuluihin viisi tuhatta dollaria, mutta ovat tarinan päädyttyä medioihin saaneet lahjoituksena yli 28 000 dollaria!

Lue myös:

    Uusimmat