15-vuotias poika ahdisteli 10-vuotiasta karkeasti netissä seksipuhein ja peniskuvin – sai parin kuukauden tuomion

9:26
Nuortenpsykiatri kertoo millaisia haavoja seksuaalinen hyväksikäyttö aiheuttaa.

Hovioikeus korotti tuomiota tapauksessa, jossa 15-vuotias poika oli Instagram-sovelluksessa lähetellyt ahdistavia seksuaalisia viestejä ja kuvia 10-vuotiaalle lapselle vuoden 2017 keväällä Vantaalla.

Tuomitun puolustus oli vaatinut syytteiden hylkäämistä. Poika kertoi luulleensa viestittelyn kohdetta 12-13-vuotiaaksi, eli lähes ikäisekseen. Tosiasiassa lapsi oli vasta 10-vuotias. Puolustuksen mukaan kysymys oli nuorten välisistä seksuaalisesta kehittymättömyydestä johtuvista viesteistä. Poika oli paria kuukautta ennen tekoa täyttänyt 15-vuotta.

Karkeaa kieltä ja kikkelikuvia

Poika käytti viesteissään muun muassa seuraavia karkeita ilmaisuja: "Haluisin maata sun kaa sängys alasti ja panna sua lujaa", "Haluun mällätä sun naamalle" ja "Tykkäätkö mun pippelistä". Hän oli myös lähettänyt uhrille lisäksi kaksi kuvaa erektiossa olevasta peniksestään. Lisäksi hän oli yrittänyt saada lapsen lähettämään itsestään arkaluonteisia kuvia takaisin.

Oikeus piti tekoja selvästi seksuaalisesti olennaisina. Teot tapahtuivat yhdessä viestikeskusteluissa yhden päivän aikana, ja viesteistä käy nimenomaisesti ilmi, ettei toinen osapuoli halunnut kuvaa pojan peniksestä.

Vastaavaan käytökseen oli aiemminkin puututtu

Tuomiosta käy ilmi, että pojan vastaavanlaiseen käytökseen oli puututtu jo aiemmin, minkä takia teossa ei voinut olla kyse ymmärtämättömyydestä tai harkitsemattomuudesta. Häneen oli kohdistettu myös lastensuojelullisia toimenpiteitä.

Poika tuomittiin hovioikeudessa kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä nuorena henkilönä. Käräjäoikeus oli tyytynyt 60 päivän tuomioon. Poika tuomittiin lisäksi valvontaan yli vuoden ajaksi.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja