Törkyinen uunipelti tai kalkkiutunut suihkusuutin ovat hankalia puhdistettavia, joten ne myös jäävät helposti vaille huomiota viikkosiivouksen tullen. Nämä vinkit helpottavat siivousta kertaheitolla.
Hyödynnä näitä ohjeita, kun pelkoa herättävä suursiivous on ovella:
Sitkeät tahrat lähtevät matosta silitysraudan ja kostean liinan avulla. Aseta liina tahran päälle ja paina sitä varovasti silitysraudalla. Kuuma silitysrauta ja kostea kangas saavat aikaan reaktion, joka irrottaa lian helposti.
Leikkuulaudan viillot keräävät sisäänsä bakteereita. Pääset likaan käsiksi puolikkaan sitruunan ja karkean suolan avulla. Hankaa leikkuulautaa suolalla ja sitruunalla ja pese lopuksi kuuman veden ja tiskiaineen avulla.
Tahriintunut uunipelti säihkyy pian uuden lailla, kun teet ruokasoodasta ja vetyperoksidista tahnan ja levität sen pellille. Ota noin puoli desiä soodaa ja lisää niin paljon vetyperoksidia, että saat aikaan tahnan. Levitä sitten tahna pellin päälle voimakkain, pyörivin liikkein ja anna vaikuttaa kahdesta kolmeen tuntiin. Huuhtele lopuksi.
Tukkeutuneen suihkusuuttimen puhdistaminen ei vaadi vaivaa. Täytä pieni muovipussi puolilleen valkoviinietikalla ja köytä pussi sitten suuttimen ympärille kuminauhan avulla. Anna vaikuttaa vähintään kaksi tuntia tai jopa yön yli riippuen siitä, kuinka likainen suutin on. Pyyhi lopuksi vedellä.
Tunkkaisen patjan voi raikastaa ruokasoodan avulla. Imuroi patja, ripottele sen päälle ruokasoodaa, anna vaikuttaa pari tuntia ja imuroi sitten uudestaan.
