14 joutsenta jäätyi mereen Kustavissa – usean päivän pelastusoperaatio sai yllättävän lopun: "Ei vielä tiedä itkisikö vai nauraisiko"

Kustavissa oletettiin 14 joutsenen jäätyneen kiinni mereen. Useamman päivän pelastusoperaation jälkeen osa joutsenista osoittautui valkeiksi kanistereiksi.

Turun Eläinsuojeluyhdistys ry TESY tiedotti eilen Facebook-sivuillaan maanantaina havaituista joutsenista, jotka olivat jäätyneet mereen kiinni. Asiasta uutisoi Iltalehti.

Tänään illalla joutsenten pelastusoperaatio sai päätöksensä, kun TESY sai apua Kustavin vapaapalokunnalta.

– Pelastustehtävä on juuri loppunut, kertoo TESYn toiminnanjohtaja Britt-Marie Juup.

Joutsenet olivat ainakin 500 metrin päässä rannasta. Paikalle lähtivät pintapelastajat, mutta he saapuivat takaisin tyhjin käsin.

– Kysyin, olivatko ne kaikki kuolleet.

– Palokunnan päällikkö Kaarina Aalto vastasi, että kyllä. Kaikki olivat kuolleet ja kivikovat.

Pienen hetken hiljaisuuden jälkeen Aalto jatkoi keskustelua.

– Ne olivat valkoisia muovikanistereita.

Kuusi joutsenta lentänyt pois

Pelastajia oli odottamassa kahdeksan muovista kanisteria.

– Eilen puhuttiin, että jumissa oli 14 joutsenta. Kuusi joutsenta on siis lähtenyt omin avuin sieltä pois, Juup kertaa.

– Tässä ei vielä tiedä itkisikö vai nauraisiko, mutta kyllä me nauramme.

Toiminnanjohtaja kiittää Kustavin VPK:ta avusta ja tilannetajusta. Jokainen osapuoli otti uutiset kanistereista huumorilla vastaan.

– Tarinalla oli onnellinen loppu.

Lopuksi Juup haluaa kehottaa ihmisiä ottamaan edelleen yhteyttä, jos kokee eläimen olevan hädässä – myös epävarmoissa tilanteissa.

– Tarkistamme aina tilanteen, sillä usein yhteydenotto on aiheellinen.

Lue myös:

    Uusimmat