Isokokoinen koira putosi jäihin Iissä – katso videolta, miten se saatiin pelastettua! "Koira oli kovin väsynyt ja kylmettynyt, mutta hengissä!"

Isokokoinen koira putosi jäihin Pohjois-Pohjanmaalla – pelastusoperaatio tallentui videolle 0:42

Pelastuslaitoksen pelastustehtävä sai onnellisen lopun, kun jäihin pudonnut koira pelastettiin Iin kunnassa eilen aamupäivällä.

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos sai eilen aamupäivällä ilmoituksen Iijoen varressa jäihin pudonneesta eläimestä.

– Ohikulkijat olivat huomanneet koiran jäällä ja hetkeä myöhemmin se putosi jäihin. He soittivat hätäkeskukseen, aivan kuten tuossa tilanteessa kuuluukin toimia, Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta kerrataan MTV Uutisille.

Pelastusoperaatio onnistui

Tehtävään lähdettiin eläimen pelastustehtävänä. Koska eläinraukka oli veden varassa, tehtävään varauduttiin asianmukaisella kalustolla.

– Palomiehellä oli jo pintapelastuspuku yllään ja mukanaan pintapelastuslautta, jolla koira käytiin hakemassa pois.

Koira oli yrittänyt päästä ylös omin avuin. Räpiköiminen oli kuitenkin vienyt lemmikkieläimen voimat, ja pelastuslaitos saapuikin paikalle aivan viime hetkillä.

Katso pelastusoperaatio yllä olevalta videolta!

Koira toimitettiin eläinlääkärin hoitoon onnistuneen pelastusoperaation jälkeen.

– Koira oli kovin väsynyt ja kylmettynyt, mutta muuten voi hyvin – ja se oli hengissä! Pelastustehtävänä tapaus täytti tavoitteet ja oli onnistunut, mutta mitä jatkossa on käynyt eläimelle, meillä ei valitettavasti ole tietoa.

Vastaavanlaisia tapauksia sattuu silloin tällöin

Iin kunta sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla. Tällä hetkellä alueen vesistöt ovat vain osittain jään peitossa, eikä jää välttämättä ole tarpeeksi vahvaa kannatellakseen ihmistä tai eläintä.

Heikkisen mukaan Oulu-Koillismaan pelastuslaitos saa syksy-talviaikaan silloin tällöin vastaavanlaisia tehtäviä.

Usein miten eläinten pelastustehtävät kohdistuvat luonnonvaraisiin eläimiin, mutta kyllä lemmikkieläinten pelastustehtäviä ilmenee myös satunnaisesti.

Päivitetty kello 19.48: Korjattu kirjoitusvirhe viimeisen väliotsikon jälkeisestä kappaleesta. 

Lue myös:

    Uusimmat