13 000 miestä pakotettiin leikkaamaan partansa – Poliisi kitkee radikalismia Tadžikistanissa

Lähes 13 000 miestä joutui luopumaan parrastaan Tadžikistanissa viime vuonna.

Maan poliisi on ajellut miehiä ja sulkenut muslimien perinnevaatteita myyviä liikkeitä pyrkimyksissään estää ei-toivotut "ulkomaalaiset vaikutteet", uutisoi Al Jazeera.

Parta liittyy islamissa uskonnollisuuteen. Uskonnollisten määräysten mukaan miesten tulee antaa parran kasvaa vapaasti.

Tadzikistanissa toimet on nähty tapana taistella pelättyä muslimien radikalisoitumista vastaan. Maassa on puututtu myös muiden uskonnollisten symbolien käyttöön.

– Olemme onnistuneet vakuuttamaan jo yli 1700 naista ja tyttöä lopettamaan pään peittävien huivien käytön, Khtahlonin maakunnan poliisipäällikkö Bahrom Sharifzoda kertoi keskiviikkona pidetyssä lehdistötilaisuudessa.

Maan hallinto on jo pitkään pyrkinyt estämään naapurivaltio Afganistanista tulevia ”ei-tervetulleita perinteitä”.

Syyskuussa maan korkein oikeus kielsi maan ainoan rekisteröidyn islamistisen poliittisen puolueen toiminnan.

Viime viikolla maan parlamentti äänesti laista, joka kieltää arabiankielisiltä kuulostavat nimet sekä serkkujen väliset avioliitot.

Aiemminkin muslimivastaista politiikkaa ajaneen Presidentti Emomali Rahmonin odotetaan antavan laille lopullisen hyväksynnän pian.

Lue myös:

    Uusimmat