Vuonna 1944 syntynyt Lauri Lindroos tiesi pienestä pitäen, että hän on saksalaisen sotilaan poika. 12-vuotiaana reipas miehenalku etsi isän käsiinsä ja matkusti tämän luokse Saksaan.
Saksalaissotilas Peter Mü ller saapui Suomeen jatkosodan aikaan. Nuorukainen sijoitettiin Porin lentokentälle, jonka yhteydessä oli suuri varuskunta.
Porissa kohtalo toi sotilaan eteen kauniin paikallisen naisen. Ystävyys muuttui rakkaudeksi, ja nuoripari solmi kihlat.
Syksyllä 1944 kaksivuotinen kihlaus katkesi kerrasta, kun sota päättyi ja saksalaissotilaille kävi käsky poistua maasta.
− Se oli erikoinen tilanne: ystävistä tuli vihollisia toisen valtion määräyksestä, Lauri pohtii vuosikymmeniä myöhemmin.
Äkkilähtö
Suomalaisneidolla ei ollut vaihtoehtoja. Hänen oli hyvästeltävä kihlattunsa ja jäätävä odottamaan yksin esikoistaan. Suomen ja Saksan välisen sotatilan vuoksi Peter poistui maasta vauhdilla eikä voinut ottaa kihlattuunsa enää yhteyttä.
− Isän kohtalo on jännittävä ja pitkä tragedia. Näyttö löytyi vasta, kun Saksa antautui. Hän jäi sotavangiksi Oslon lähellä, josta hänet vietiin Ranskaan sotavankeuteen. Isä vapautui vuonna 1947, Lauri tietää nyt.
Odottavalla äidillä oli onnekseen ympärillään tiivis perhe, joka tuki häntä. Lauri syntyi joulukuussa 1944. Äiti löysi lopulta uuden kumppanin. Saksalainen nuoruuden rakkaus hiipui taka-alalle.
Tiukka asenneilmasto
Lauri oli pienestä pitäen tietoinen juuristaan. Saksalaisten kanssa heilastelleita naisia ja heidän lapsiaan ei aina katsottu sodanjälkeisessä Suomessa hyvällä.
Myös Lauri sai tuta osaltaan ihmisten asenteet.
− Koulussa pyydettiin kertomaan vanhemmistaan. Kun opettaja ei saanut tietää isäni nimeä, hän kysyi, onko isä kuollut sodassa. Kun ei ollut, sain sellaisen säädyllisen katseen, että voi voi, istu nyt alas. Oli se tietysti rankkaa, mutta minulla oli hyvä tuki isoisästäni.
Iän myötä uteliaisuus omasta taustasta alkoi asenneympäristöstä huolimatta kasvaa. 12-vuotiaana nuori miehenalku päätti toimia.
Isä ja poika kohtaavat
Kun Laurin isäpuoli antoi vihdoin suostumuksensa biologisen isän etsintään, asiat etenivät nopeasti. Kiitos Pelastusarmeijan, entinen sotilas Peter Müller paikallistettiin lopulta Etelä-Saksasta, Saarbrückenin kaupungista. Lauri ja hänen isoisänsä lähtivät matkaan.
Ensikohtaaminen oli Laurille järisyttävä kokemus.
− Voit vain kuvitella, mitkä tunteet olivat. Ei jäänyt pätkääkään epäselväksi, etteikö me oltaisi isä ja poika.
Lauri vietti koko kesän isänsä luona ja työskenteli tämän kaupassa. Yhteiselo sujui hyvin, kun ottaa huomioon tilanteen kiusallisen puolen; Peter oli ehtinyt perustaa tahollaan uuden perheen. Saksaa taitamaton Lauri kommunikoi isänsä kanssa sanakirjan avulla.
Laurin oli tarkoitus jäädä Saksaan pysyvästi. Pojan onneksi koulupakko ja koti-ikävä vesittivät lopulta syksyn tullen aikeet.
− En olisi viihtynyt Saksassa pitkän päälle, kulttuurit poikkesivat kuitenkin toisistaan sen verran. Tulin sieltä yksin pois läpi Euroopan. Se oli oma seikkailunsa!
Onnistuneesta kesästä huolimatta isän ja pojan yhteys katkesi Laurin Suomeen paluun jälkeen.
− En tiedä, se vaan jäi. 1960-luvun puolenvälin jälkeen yritin ottaa uudestaan yhteyttä, mutta hän oli kuollut.
Sukututkimus vei mennessään
Eläkepäivien myötä Laurin kiinnostus omaan taustaan on virinnyt uudestaan. Hän alkoi perehtyä kaksi vuotta sitten ajan kanssa sekä Suomen että Saksan sukujensa historiaan.
Sukututkimus on johdattanut miehen huikealle matkalle, joka jatkuu yhä. Tieto suvun vaiheista on auttanut ymmärtämään myös omaa persoonaa.
− Kerron hyvin mielelläni olevani puoliksi saksalainen. Huomaan myös, että tiettyjä ominaisuuksia saksalaisuudesta on periytynyt omaan poikaani.
Menneisyyden tonkiminen on valottanut myös isään liittyviä arkoja kysymyksiä. Kuten sitä, mikä isän osuus oli hirmutekoihin Saksassa. Asiat eivät ole mustavalkoisia, Lauri muistuttaa.
− Kaikki eivät ole niihin osallisia. Sotilaat Suomessa olivat todella etäällä niistä. Kaverit oli komennettu sotimaan, mutta "sotiminen" oli aika vähäistä. He lähinnä varustelivat lentokoneet ja toimittivat materiaalia.
Saksalaissotilaan poika hurahti sukututkimukseen: Alan ymmärtää, miksi olen tällainen
Kuvat: Colourbox.com
Studio55.fi/Jenni Kokkonen
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.