Turvotus on ikävä vaiva, jota voit kuitenkin ehkäistä tekemällä oikeita valintoja.
Monelle turvonnut vatsa on tuttu harmi. Turvotusta esiintyy, kun ruoansulatuskanavassa muodostuu liikaa kaasuja. Turvotuksen laukaisevat usein myös esimerkiksi stressi, ruokaherkkyys ja liian vähäinen kuidun saanti.
Parhaiten onnistut, kun yrität ehkäistä turvotusta sen sijaan, että yrittäisit saada sitä pois, kun vatsa on jo turvonnut. Kokeile seuraavia vinkkejä:
1. Syö vain, kun olet todella nälkäinen
Yritä välttää esimerkiksi stressin vuoksi syömistä.
2. Anna edelliselle aterialle aikaa sulaa ennen kuin syöt taas
Odota aterioiden välillä ainakin kolme tuntia.
3. Pureskele hyvin äläkä puhu syödessäsi
Jos syöt seurassa, laita haarukka alas suupalojen välissä ja keskity ruoan pureskeluun. Älä syö ja puhu samaan aikaan.
4. Ole varovainen kuitujen kanssa
Huonosti pureskeltu kuitupitoinen ruoka kulkee ruoansulatuskanavan läpi hitaasti. Jos et syö esimerkiksi leipää kunnolla, ruoan sulamiseen vaaditaan enemmän aikaa.
5. Jos olet stressaantunut, syö helposti sulavia ruokia
Valitse esimerkiksi keitto tai höyrytettyjä vihanneksia, jos olet stressaantunut, hermostunut tai kiireessä.
6. Syö hedelmiä vähintään puoli tuntia ennen aterioita
Älä syö hedelmiä aterioiden yhteydessä, sillä silloin vatsassa alkaa turvottaa kaasujen muodostuksen seurauksena.
7. Kokeile inkivääriä
Pureskele inkivääriä limettimehun kanssa 20 minuuttia ennen ateriaa. Inkiväärin tiedetään vähentävän turvotusta.
8. Mausta ruoat ruoansulatusta edistävillä mausteilla
Kokeile mustapippuria, inkivääriä, kuminaa, korianteria, kardemummaa ja fenkolia.
9. Älä juo kylmiä juomia aterian yhteydessä
Jos pystyt, rajoita kylmien juomien lisäksi myös kylmien ruokien syömistä. Hedelmien tulisi olla huoneenlämpöisiä. Jos et voi elää ilman jäätelöä, nauti kylmän herkun jälkeen inkivääriteetä.
10. Vältä juomista 30 minuuttia aterian jälkeen
Juominen aterian jälkeen laimentaa ruoansulatusnesteitä ja ruoan sulaminen vaikeutuu.
11. Vähennä suolaa
Helpoin tapa vähentää ruoan suolamäärää on tehdä itse omat ruokansa. Esimerkiksi ravintoloiden ruoat ovat usein liian suolaisia.
12. Vältä kofeiinia ja alkoholia
Välttele kahvia ja alkoholijuomia erityisesti, jos sinulla on vuotava suoli tai tulehduksia.
(MTV LIFESTYLE)
Lähde:MindBodyGreen