11-vuotias Linda katosi kävellessään koulusta kotiin, ruumis löytyi ojasta – DNA-todisteet ratkaisemassa yli 45 vuotta vanhan murhamysteerin

46 vuotta sitten tapahtunutta henkirikosta käsitellään oikeudessa Kaliforniassa 1:15

11-vuotiaan Linda O'Keefen ruumis löydettiin ojasta Kaliforniassa Yhdysvalloissa heinäkuussa 1973. Murha jäi tuolloin pimeäksi, mutta nyt tapauksen tiimoilta käydään oikeutta. Tapauksesta on uutisoinut muun muassa Los Angeles Times ja ABC News.

72-vuotiasta James Alan Nealia syytetään nyt tytön kaappaamisesta, murhaamisesta sekä lapseen kohdistuneista sopimattomista seksuaalisista teoista.

Newport Beachin kaupungissa asunut O'Keefe katosi ollessaan kävelemässä kesäkoulusta kotiin 6. heinäkuuta 1973. Viimeksi hänet nähtiin seisomassa miehen ja sinisen tai turkoosin pakettiauton vieressä.

Seuraavana aamuna O'Keefen ruumis löydettiin ojasta.

Poliisi pääsi jäljille DNA:n avulla

Viranomaiset pääsivät surmaajan jäljille saatuaan tekniikan kehityttyä näytteen uhrista löytyneestä ulkopuolisesta DNA:sta. Sitä tutkimalla esiin tulleet vihjeet viittasivat Nealiin.

Poliisi otti lopulta Nealin kiinni ja otti häneltäkin DNA-näytteen. Näytteet täsmäsivät.

Asianajajan mukaan Neal työskenteli rakennustyöntekijänä O'Keefen kuoleman aikaan ja muutti Floridaan pian surman jälkeen.

Nealia uhkaa nyt peräti 82 vuoden vankeusrangaistus. Häntä syytetään myös seksuaalirikoksista 1990-luvun lopulla sekä viime vuosikymmenen alussa.

Lue myös:

    Uusimmat