1.10.2002 Lammaspata ja puolukkakiisseli

0,5-1 kg lampaan (karitsan) lapaa tai etuselkää
1 rkl öljyä
2 sipulia
1-2 porkkanaa
1 munakoiso
2-3 tomaattia
1-2 dl vettä tai lihalientä
12-16 ruusukaalia tai 0,5 kukka- tai 1 parsakaali
suolaa, mustapippuria timjamia, rosmariinia
persiljaa
(vähän fetajuustoa)

1. Leikkaa liha kuutioiksi, sipuli suikaleiksi, porkkanat penneiksi tai kuutioiksi, munakoiso ja tomaatti kuutioiksi.
2. Poista ruusukaalista uloimmat huonot lehdet ja viipaloi ruusukaalit. Jos käytät parsa- tai kukkakaalia, lohko ne pieneksi.
3. Paista kuutioitu liha ja luut kevyesti padassa tai paistokasarissa. Lisää sipulit, porkkanat ja munakoiso ja kuullota hetki.
4. Mausta tuoreella tai kuivatuilla yrteillä, suolalla ja pippurilla ja lisää joukkoon tomaattilohkot ja vähän nestettä. Hauduta 15-20 minuuttia, lisää kaali ja hauduta edelleen noin 10-15 min eli kunnes kasvikset ovat pehmeitä ja liha mureaa. Jos liha vaikuttaa vähemmän murealta, hauduta sitä ensin yksinään nestetilkan kanssa jonkin aikaa.
5. Tarkista ruuan maku. Lisää joukkoon lopuksi hienonnettua persiljaa ja vähän murustettua fetajuustoa. Tarjoa pata hyvän leivän kanssa.

Puolukkakiisseli

0,5 l vahvaa puolukkamehua tai 3-4 dl puolukoita+ 0,5 l vettä
noin 1 dl sokeria
2,5-3 rkl perunajauhoja+tilkka vettä

1.Keitä puolukoita kunnes ne ovat vaalennet tai käytä valmista mehua. Makeuta sopivaksi.
2. Sileimmän kiisselin saat, kun sekoitat perunajauhot suoraan koko kylmään nestemäärään. Kuumenna hitaasti samalla sekoittaen kunnes kiisseli sakenee. Anna pulpahtaa. Kaada jäähtymään laakealle astialle ja ripottele pinnalle sokeria.
3. Osanestesuurus on kätevä, kun nesteettä on paljon tai/ja jos se on valmiiksi kuumaa. Sekoita silloin perunajauhot kylmään vesitilkkaan ja sekoita ohuena norona kuumaan mehuun. Nosta kattila takaisin ja anna pulpahtaa muutaman kerran ja kaada jäähtymään.
4. Tarjoa kiisselin kanssa esim. jäätelöä ja/tai korppuja tai keksejä tai kermavaahtoa.

- Toim. Kati Nappa

Lue myös:

    Uusimmat