Syötkö jo näitä "supersiemeniä"? Runsaasti kuitua ja proteiinia vain kahdessa ruokalusikallisessa
Kuka tahansa sosiaalisen median käyttäjä on varmasti törmännyt viime vuosina vähintään kerran reseptiin, jossa käytetään chia-siemeniä pääraaka-aineena. Nämä pienet supersiemenet ovat mainio hitaan energian lähde, mutta niiden lisääminen ruokavalioon tuo mukanaan muitakin hyötyjä.
Ravintorikkautensa lisäksi chia-siemenet vaikuttavat olevan varsin monipuolinen raaka-aine muutenkin, sillä niistä voi valmistaa esimerkiksi hilloa tai vanukasta tai siemeniä voi lisätä leipiin, smoothien sekaan, tuorepuuroon tai vaikkapa jogurtin lisukkeeksi.
Eikä siemeniä tarvitse nauttia överisti saadakseen niistä irti useita hyödyllisiä ravintoaineita. Vain kaksi ruokalusikallista siemeniä päivässä riittää, eikä enempää kannatakaan nauttia, sillä se voi johtaa muun muassa vatsavaivoihin, kertoo Today.com.
Nauti nesteessä turvotettuina
Jos chia-siemenet ovat sinulle uusi tuttavuus, lienee parasta kertoa, että ne pitää aina syödä vain nesteellä turvotettuina.
Jos siemeniä ei turvota ennen syöntiä, voivat ne aiheuttaa vakaviakin nielemisvaikeuksia tai umpipussitulehduksen eli divertikuliitin.
Turvottamattomina chia-siemenet voivat myös muodostaa syljen kanssa geelin, joka saattaa tukkia ruokatorven.
Näistä syistä chia-siemenet ovat superruokaa
Chia-siement ovat hyvä proteiinin ja kuitujen lähde. Lisäksi niissä on korkea alfa-linoleenihappopitoisuus. Alfa-linoleenihappo on kasvipohjainen omega-3-rasvahappo, jolla on tulehdusta lievittäviä vaikutuksia.
Päiväannos eli kaksi ruokalusikallista chia-siemeniä sisältää 10 grammaa kuitua, 6 grammaa proteiinia ja 10 grammaa rasvaa, josta suurin osa on terveellistä monityydyttymätöntä kasvirasvaa.
Chia-siemenet sopivat hyvin myös keliaakikoille kuidunlähteeksi, sillä ne ovat gluteenittomia.
Auttavat nesteyttämisessä
Koska chia-siemenet voivat imeä painoonsa nähden kymmenkertaisen määrän vettä, tarkoittaa se, että nautittuasi chia-vanukasta tai -geeliä olet nesteyttänyt samalla kehoasi.
Nesteen nauttiminen liottettujen chia-siementen kautta voi olla hyvä tapa nesteyttää elimistöä silloin, kun nesteiden nauttimisto suurina määrinä olisi hyvä välttää, esimerkiksi ennen nukkumaanmenoa tai juoksulenkkiä.
Siementen nesteyttävä vaikutus sekä niiden sisältämät hyvät rasvat tekevät hyvää kuivalle iholle ja voivat jopa lisätä ihon luonnollista hehkua.
Lisäävät kylläisyyden tunnetta ja edistävät vatsan toimintaa
Chia-siementen runsasproteiinisuuden ja -kuitupitoisuuden ansiosta ne voivat pitää olon kylläisenä pitkään, minkä ansiosta halu naposteluun tai useisiin välipaloihin voi vähentyä.
Turvotettujen chia-siementen sisältämä neste ja kuitu voivat myös edesauttaa ruoansulatuksen toimintaa ja tehdä ulostamisesta helpompaa.
Testaa kotona vaikka tätä Arjan kahvipuuroa, jossa hyödynnetään myös chia-siemeniä.
Lähteet: Today
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Kaappaus keittiössä
Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!
Suosituimmat reseptit
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Coleslaw á la Kari Aihinen
-
Itkukana – Hanna Gullichsenin helppo arkiruoka
-
Parsan keittäminen – helppo ohje
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
MasterChef Suomi: Omenakakku ja kanelijäätelöä, Maritan resepti
-
Parsarisotto – täydellinen risotto Hans Välimäen ohjeella
-
Ylioppilaslakkipikkuleivät – Sarin upeat keksit ylioppilasjuhliin
-
Raparperi-pekoni-vuohenjuustoleivät