Lihamureke italialaisittain

Lihamureke kuuluu länsimaiden arkiruokien ikoniksi. Ehkäpä siksi sen tekeminen ei ole käynyt koskaan edes mielessä ellei lasketa niitä hetkiä, kun olen nähnyt sille jonkun mielenkiintoisen toteutustavan.

Nyt ruokaidea lähti raaka-aineesta. Meillä oli vajaa kilo sulaa hirven jauhelihaa. Lihapullia en halunnut tehdä. Mieleen tuli lihamureke, mutta siihen jokin juju. Mureke on periaatteessa vain iso, uunissa kypsennetty lihapulla, joten kaikki, mikä toimii pullissa, luulisi toimivan murekkeessakin. Siispä viedään lihapötkylää italaiseen makumaailmaan. Murekkeen päälle kaadetaan tomaattikastike, mikä mehevöittää lihaa ja toimi erityisen hyvin vähärasvaisen hirvenlihan kanssa.

Mureke toimi erinomaisesti pastan kera, mutta ilman muuta myös risoton tai vaikka pottumuusin kanssa.


Lihamureke italialaisittain
4-6 hlölle

n. 800 g naudan jauhelihaa (tai hirveä)
1 sipuli, hienonnettuna
1 punainen paprika, hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä, hienonnettuna
oliiviöljyä
2 kananmunaa
kourallinen basilikan lehtiä, hienonnettuna
muutama varsi lehtipersiljaa, hienonnettuna
3 dl pieneksi revittyä vaaleaa leipää tai 1,5 dl korppujauhoja
2,5 dl parmesaania raastettuna
1 rkl Worcestershire-kastiketta
1 rkl balsamicoa
suolaa
mustapippuria
1,5 dl marinara-kastiketta (resepti alla)

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen.

Kuumenna paistinpannu keskilämmölle. Lorauta pohjalle hiukan öljyä. Kuullota sipulia ja paprikaa muutama minuutti. Lisää mukaan valkosipuli ja kuullota vielä minuutti. Anna seoksen jäähtyä.

Sekoita keskenään kananmunat, basilika ja persilja. Sekoita toisessa astiassa leivänmurut ja parmesaaniraaste. Sekoita lopuksi kaikki ainekset sekaisin. Suolan annostelu on hiukan vaikeaa, mutta voit vaikka tehdä koepallon ja paistaa ja maistaa sitä.

Kaada mureketaikina öljyttyyn vuokaan ja taputtele varovasti tasaiseksi. Kaada päälle marinara-kastiketta. Laita uuniin n. 50 minuutiksi. Voit käyttää myös paistomittaria. Silloin tiedät murekkeen olevan valmis, kun mittari näyttää 70 astetta. Ota mureke uunista ja anna vetäytyä muutama minuutti. Siivuta ja tarjoile.


Marinara-kastike

1 tlk mahdollisimman hyvää tomaattimurskaa
7 valkosipulinkynttä, hienonnettuna
1/2 dl oliiviöljyä
hitusen chilimurskaa
2 basilikanvartta lehtineen
1 tl suolaa

Kuumenna öljy kattilassa keskilämmöllä. Lisää valkosipulit ja kuullota niitä vajaa minuutti. Lisää chili- ja tomaattimurska. Mausta suolalla. Lisää mukaan basilikanvarret. Sekoita muutaman minuutin päästä. Anna poreilla hissukseen 15 min. Ota basilikanvarret pois. Tarkista maku.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!