Suomalaiset rakastavat jauhelihaa. Puolet markettien paketissa myydystä lihasta on jauhettua. Valikoima on alkanut hiljalleen kasvaa ja tavallista laadukkaampiakin jauhelihoja on tuotu myyntiin. Sain tilaisuuden testata Kotitilan suoraan tilalta toimitettua tuoretta jauhelihaa Lihaa parhaimmillaan -reseptikisan merkeissä. Tavoitteena oli päivittää arkiruokaa yksinkertaisilla ja maistuvilla resepteillä ja innostaa kotikokkeja kokeilemaan jauhelihaa hiukan uudella tavalla.
Otin lähtökohdaksi suomalaisen arki- ja kouluruokaklassikon, liha-perunasoselaatikon. Halusin rakentaa sen uusiksi, helppouden säilyttäen. Vaihdoin perunasoseen polentaan eli maissipuuroon, josta löytyisi hirmuisesti potentiaalia monessa muussakin arkiherkussa. Hyytyneen puuron päälle laitetaan jauhelihakastike, pinnalle juustoa ja herkku uuniin kuorruttumaan. Tähän aikaan vuodesta jääkaapissa on melkein aina sieniä, joten laitoin vuokaan mukaan suppilovahveroita. Yrteistä sävyjä ja voimaa.
HUOM! Polentan keittoajat sekä veden ja maissin suhteet vaihtelevat jossain määrin. Käytin tässä oman pakkauksen ohjeen mukaisia määriä.
VINKKI! Käytin paistovuoan pohjalla leivinpaperia lähinnä varmistamassa, että saan leikattua sieltä nätin palasen kuvaan. Toimi hyvin, mutta toimisi varmasti myös paljaaltaan.
PS. Tämä on reseptikisan 3. osakilpailu. Ensimmäisessä osassa pääsin finaaliin tällä grillausreseptillä, luomupossunkylkeä ja kolmea kaalia. Tuomarina toimii chef Sasu Laukkonen. Neljästä osakilpailusta kerätty finaali kisataan loppuvuodesta. Ilmoittelen sitten tarkemmin vaalityön merkeissä. :)



