Paistetut pizzataikinapalat

David kertoo, että heillä oli lapsena tapana muovailla pizzataikinasta outoja eläimiä ja avaruusolioita. Isoäiti pääsi käsiksi taikinaansa vasta näiden muovailujen jälkeen.

Pohjaan

  • 450g pizza taikinaa
  • neitsytoliiviöljyä paistamiseen

Tomaattikastike

  • 1\4 kuppia neitsytoliiviöljyä
  • 2 valkosipulinkynttä viipaleina
  • 350g murskattuja tomaatteja
  • tuoretta basilikaa
  • suolaa maustamiseen
  • raastettua pecorino-juustoa (lampaanmaidosta tehtyä juustoa)

Makeaan versioon

  • 2 ruokalusikallista hunajaa

Valmistusohje

Jos vaikka taikinapaloista ei olisikaan veistoksiksi, ovat ne ainakin loistavia välipaloja.

- Lämmitä neitsytoliiviöljy pannulla tomaattikastiketta varten. Lisää murskatut tomaatit, valkosipuli, suola ja basilika. Paista 2-3 minuuttia.

- Leikkaa palat neljään osaan. Muotoile jokainen pala pieneksi pizzaksi.

- Lämmitä neitsytoliiviöljy isolla pannulla korkealla lämmöllä. Laita varovasti pizzat kuumaan öljyyn ja paista muutama minuutti molemmilta puolilta. Kun paistos on kohonnut ja kullanruskea, aseta palat paperille, jotta ylimääräinen öljy imeytyisi pois.

- Poista valkosipulit seoksesta. Levitä kastike pizzojen päälle. Ripottele päälle pecorino-juusto ja tarjoile heti.

- Jos haluat pikkupizzoista makean version, pirskota päälle hunajaa.

Parhaat ruokaohjelmat