Linssisalaatti
Linssit sopivat loistavasti keittoihin, mutta niistä saa myös herkullisen ja proteiinipitoisen salaatin. Tämän Samassa liemessä -ohjelman reseptin mausteilla salaatti ei ole enää koskaan mautonta!
Ainekset
- 4 dl belugalinssejä
- suolaa
- mustapippuria
- 1 laakerinlehti
- 2 porkkanaa
- ½ punasipuli
- tilliä
- 1 kevätsipulin varsi
Kastike
- 1 dl omenaviinietikkaa
- ½ tl kanelia
- ½ tl juustokuminaa
- ¼tl jauhettua korianteria
- ¼ tl chilirouhetta
- 1 rkl vaahterasiirappia
- 1 rkl karkeaa sinappia
- 3 dl oliiviöljyä
Valmistusohje
Huuhtele linssit ja lisää ne runsaaseen kiehuvaan veteen, joka on maustettu suolalla, mustapippurilla ja laakerinlehdellä. Anna kiehua noin 10 minuuttia tai kunnes linssit ovat kypsiä mutta silti vielä napakoita. Valuta linssit ja huuhtele ne kylmällä vedellä.
Tee linssien kiehuessa kastike. Laita kaikki ainekset kannelliseen hillopurkkiin ja ravista voimakkaasti. Sekoita kastike linsseihin niiden ollessa vielä lämpimiä.
Kuori ja viipaloi porkkanat. Kuori punasipuli ja suikaloi se ohuesti.
Sekoita porkkana ja punasipuli linssien joukkoon. Viimeistele tilillä ja silputulla kevätsipulilla.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Kaappaus keittiössä
Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!
Suosituimmat reseptit
-
Suolakinuski-suklaajuustokakku
-
Lihamakaronilaatikko sulatejuustolla – Katjan maukkaampi makaronilaatikko
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Meksikolainen papukeitto
-
Kapen helppo kurpitsapasta
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Uunijuurekset Kari Aihisen tapaan
-
Omenapiirakka – Sadun ylistettyä somenapiirakkaa rakastavat kaikki
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Itkukana – Hanna Gullichsenin helppo arkiruoka