Gotlantilainen sahramipannukakku

Tarjoile pannukakku hieman jäähtyneenä. Gotlannissa lisänä tarjoillaan sinivatukkahilloa, mutta muukin hillo sopii mainiosti.

4 annosta

  • 1½ dl puuroriisiä
  • 1½-2 dl vettä
  • 3½ dl maitoa
  • 1 tl suolaa
  • 3/4-1 dl hunajaa
  • 150 g mantelimassaa
  • 1½ g murskattua sahramia
  • 2 rkl viinaa tai vettä
  • ½ tl jauhotettua kanelia
  • 1½ tl vastarouhittua kardemummaa
  • 6 kananmunaa
  • 1 kukkurallinen tl vehnäjauhoja
  • voita ja korppujauhoja vuokaan
  • ½ dl mantelilastuja

Tarjoiluun

  • kermavaahtoa
  • hilloa

Valmistusohje

1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Keitä riisi vedessä. Kun vesi on imeytynyt, lisää maito. Sekoita puuroa silloin tällöin ja varo, ettei se pala pohjaan. Lisää suola. 35 minuutin kuluttua riisin pitäisi olla pehmeää ja puuron koostumukseltaan kuin paksua velliä.

2. Pidä hunajaa lämpimässä vesihauteessa puuronkeiton ajan, jotta se sulaa juoksevaksi. Sekoita hunaja valmiiseen puuroon. Murenna sekaan mantelimassa ja sekoita. Perinteen mukaan sahrami liuotetaan viinitilkkaan, mutta tietenkin voit käyttää myös vettä. Mausta puuro sahramilla, kanelilla ja kardemummalla.

3. Vatkaa munat ja siivilöi sekaan vehnäjauhot. Yhdistä sitten puuro ja munaseos. Voitele ja jauhota vuoka, kaada taikina siihen ja ripottele mantelilastut pinnalle. Paista pannukakkua uunin alaosassa noin 30 minuuttia.

Parhaat ruokaohjelmat

  • card_kaappaus_keittiossa
    Kaappaus keittiössä

    Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!