Amerikkalainen omenapiirakka
Strömsöstäkin tunnetun keittiömestari, tv-kokki ja kirjailija Paul Svenssonin ja Novellen hyvän mielen brunssin reseptejä!
Ainekset
- 6 kiinteää omenaa
- 1,25 dl ruokosokeria
- 1,25 dl tavallista sokeria
- 2,5 dl jauhoja
- 1 tl leivinjauhetta
- 2 tl vaniljasokeria
- 0,5 tl suolaa
- 100 g sulatettua voita
- 1 kevyesti vatkattu valkuainen
Valmistusohje
Kuori ja lohko omenat. Asettele omenalohkot ison piirakkavuoan pohjalle. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voisula. Sekoita lopuksi joukkoon kevyesti vatkattu valkuainen. Tee taikinasta ohut kansi omenoiden päälle. Paista 190 asteessa noin 20–40 minuuttia piirakan koon ja uunin mukaan. Tarjoa vaniljajäätelön tai kermavaahdon kanssa.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
MasterChef Suomi
MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.
Suosituimmat reseptit
-
Suolakinuski-suklaajuustokakku
-
Uunijuurekset Kari Aihisen tapaan
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Lihamakaronilaatikko sulatejuustolla – Katjan maukkaampi makaronilaatikko
-
Meksikolainen papukeitto
-
Omenapiirakka – Sadun ylistettyä somenapiirakkaa rakastavat kaikki
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Pinaattiletut ja nokkosletut – itse tehdyt voittavat kaupan versiot mennen tullen!
-
Lassaka eli vähähiilihydraattinen lasagne ilman pastaa