Vegaanikinkku ja porkkanasta tehtyä "kylmäsavulohta" – kasvisruokabuumi näkyy myös jouluruokapöydässä

Porkkala eli kylmäsavuporkkana
Porkkala eli porkkanasta valmistettu kylmäsavuporkkana tillin, tuorejuuston ja saaristolaisleivän kanssa kuvattuna. Lehtikuva

Suomalaisten jääkaappeihin tänä vuonna ryminällä rantautunut kasvisruokabuumi näkynee myös perinteitä vaalivassa jouluruokapöydässä, arvioi ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä Helsingin yliopistosta.

– Yksi keskeinen asia tänä vuonna on ollut se, että mukaan on tullut näitä erilaisia tuotteita, jotka voivat toimia lihan vaihtoehtona. Sellainen asia kuin vegaanikinkku on tosin ollut esillä jo pidemmän aikaa, Mäkelä sanoo.

Kasvisruokien lisääminen joulupöytään on voimistuva trendi, sanoo kehittämispäällikkö Arja Hopsu-Neuvonen Marttaliitosta. Esimerkiksi punajuurta käytetään paljon muuhunkin kuin rosolliin.

– Meidän perinteiset jouluruokamme ovat jo hyvin suurilta osin kasvisruokia, kuten laatikot, rosollit ja sienisalaatit, hän muistuttaa.

Mäkelän mukaan tilastot eivät vielä kerro dramaattisesta lihankulutuksen vähenemisestä. Samalla on kuitenkin näkyvissä vahvoja merkkejä siitä, että osa suomalaisista on aikaisempaa määrätietoisemmin valmiita muuttamaan lihankulutustottumuksiaan.

Erityisen kiinnostava on sekasyöjien joukko. He ovat Mäkelän mukaan tänä vuonna kiinnostuneet uusista kasviproteiineista, kuten nyhtökaurasta ja härkiksestä.

– Ehkä olemme taitekohdassa. En sinänsä pidä todennäköisenä, että ihan heti lihankulutus loppuu. Sen muuttuminen on kuitenkin keskustelunalaista, ja osa pitää sitä ihan välttämättömänä.

"Kylmäsavulohta" porkkanasta 

Perinteinen joulukinkku vetoaa edelleen suureen osaan suomalaisista. Seitsemän kymmenestä Lihatiedotuksen kyselyyn vastanneesta kotitaloudesta ilmoitti ostavansa kinkun. 

Mäkelä arvioi, että vegaanikinkun vakiintuminen joulupöydän kruunuksi vie vielä rutkasti aikaa.

– Tulevaisuuden ruokapöydässä voi olla rinnakkain vegaanikinkku ja sikakinkku, mutta 10 vuotta ei riitä siihen, että seitankinkku korvaisi kinkun kokonaan.

Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa levisi alkutalvesta vegaanisen "kylmäsavulohen" eli porkkalan resepti, jossa suolakuoressa kypsennetystä porkkanasta valmistetaan savuaromin avulla kalan makuista. Marttaliitossa ei ole laadittu reseptejä lihan korvaajille, vaan lihaton juhla-ateria loihditaan ilman korvikkeita.

– Näistä saa aivan kertakaikkisen juhlavan jouluaterian, vaikka ei lihaa olisikaan. Ihan aidoilla raaka-aineilla ja ilman suurempia kikkailuita, Hopsu-Neuvonen sanoo.  

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!