Uusi kahvitrendi valloittaa Suomen – joko olet kokeillut hittijuomaa?

kahvikuva

Kylmäuutetut kahvit ovat valloittaneet Yhdysvalloissa jo joidenkin vuosien ajan, mutta tänä kesänä trendi rantautuu myös Suomeen. 

Pauligin uusi Paula, Maija Niemi, uskoo kylmäuutettujen kahvien olevan uusi trendi suomalaisessa kahvikulttuurissa. 

– Kylmäuutetusta kahvista on helppo tehdä itse juomia, vaikka se sanana kuulostaakin hienolta. Kylmäuutettuun kahviin voi sekoittaa vaikka mitä, hyvän kahvin lähettiläs kertoo innostuneesti. 

Kylmäuutettua kahvia ei keitetä. Se valmistetaan antamalla kahvin valmistua kylmässä vedessä vähintään kahdeksan tunnin, mieluiten kokonaisen vuorokauden ajan. 

Paulan oma suosikki on hedelmäinen kahvijuoma, joka syntyy kylmäuutetusta kahvista, limemehusta, kookossiirapista, reilusta kauhallisesta jäitä sekä pienestä lorauksesta soodavettä.

– Näistä syntyy ihanan pirskahteleva juoma!

Kahvinsa mustana nauttiva Paula kehottaa maistamaan myös hittijuomaksi noussutta bulletproof-kahvia, jossa kahvin joukkoon sekoitetaan voita.



– Juomasta on eri variaatioita. Itse laitan kahvin joukkoon MCT-öljyä. Se auttaa kofeiinia imeytymään paremmin. Suosittelen laittamaan kuuman kahvin blenderiin ja lisäämään joukkoon kaksi ruokalusikallista MCT-öljyä kupillista kohden. Kun juoman sekoittaa sauvasekoittimella tai blenderissä, siitä tulee vaahtomaista ja herkullista, hän vinkkaa. 

Pauligin Paula on kulkenut kahvikansan parissa jo 65 vuotta. Maija Niemi on 19. Paula. 


Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat