Hartwallin Original Long Drinkin myyntipaikkojen joukkoon Yhdysvalloissa kuuluu nyt kuusi uutta osavaltiota, muun muassa New York ja Los Angeles. Yrityksen mukaan laajentuminen johtuu lonkeron kasvaneesta kysynnästä.
Videolla baarimestari taikoo hävikkidrinkin mintusta ja kurkusta.
Hartwallin alkuperäistä lonkeroa saa nyt myös New Yorkista ja Los Angelesista.
Hartwall lanseerasi heinäkuun alussa Original Long Drink -lonkeron kuudessa uudessa Yhdysvaltain osavaltiossa: Kaliforniassa, Georgiassa, New Yorkissa, Connecticutissa, Rhode Islandilla ja Massachusettsissa.
– Kalifornia ja New York ovat Yhdysvaltojen väkirikkaimmat osavaltiot, joten uusi aluevaltauksemme on merkittävä. Olemme ylpeitä siitä, että pian jo 70-vuotiasta alkuperäistä lonkeroa saa viimeinkin myös Yhdysvalloissa, ja kymmenestä eri osavaltiosta, Hartwallin kategoriamarkkinointijohtaja Eeva Ignatius kertoo tiedotteessa.
Lonkeroa on pystynyt ostamaan viime syksystä lähtien lisäksi Pennsylvaniassa, Marylandissa, Länsi-Virginiassa ja Washington DC:ssä.
Lue myös: Kim Kardashianin päivityksessä vilahti suomalaisille tuttu juoma
Erottautuu erikoisuutena
Markkina-alueen laajentumisen taustalla on lonkeron kasvanut kysyntä.