Tutkimus selvitti suomalaisten suosikkiaamupalat – syötkö näitä?

Tuore leipä kuivahtaa nopeasti, koska siinä ei ole niin paljon säilöntäaineita.
Shutterstock

Arkiaamut ovat monelle yhtä tarkkaa rutiinia, mutta millaista aamupalaa tavallisessa suomalaiskodissa nautitaan?

Tuore suomalaistutkimus selvitti, millaista aamiaista suomalaiskodeissa nautitaan. Selvisi, että leipä on kaikkein suosituinta aamiaisruokaa.

Kahvia tai teetä – ja leipää

Evidens Oy:n tutkimuksessa suomalaisvastaajilta kysyttiin, mitä heidän perusaamiaiseensa kuuluu. Kärkisijalle ylsivät kahvi ja tee, joita kertoi aamuisin nauttivansa 77 prosenttia tutkimukseen osallistuneista. Viikonloppuisin kahvia tai teetä kertoi juovansa aamiaisella 78 prosenttia vastaajista.

Kuumien juomien rinnalla tavalliseen suomalaiseen aamiaiseen kuuluu kiinteästi leipä. Vastaajista 75 prosenttia kertoi syövänsä aamupalaksi leipää. Viikonloppuisin leipää päivän ensimmäisellä aterialla nauttii vielä useampi suomalainen: peräti 78 prosenttia.

Jogurttia, viiliä, puuroa ja hedelmiä

Myös jogurtit ja viilit ovat suomalaisten mieleen aamiaisella, sillä 38 prosenttia suomalaisista kertoi syövänsä aamiaiseksi näitä maitotuotteita. Puuro yltää suosiollaan melkein tuttujen maitotuotteiden suosioon: puuroa aamiaiseksi suomalaisista syö 36 prosenttia. Niin ikään raikkaat ja tuoreet hedelmät ja marjat kuuluvat suomalaiseen aamiaispöytään kiinteästi, sillä 33 prosenttia suomalaisista nauttii niitä aamiaisella arkisin.

Tutkimus toteutettiin M3-internet-paneelissa 2.–8.9.2014. Vastaajina oli 1172 suomalaista. Tutkimuksen toteutti Fazerin sekä SEK Publicin toimeksiannosta Evidens Oy.

MTV LIFESTYLE

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!