Todella yllättävä grilliherkku – tätä on vaikea mokata

Grillattu myskikurpitsa siikatäytteellä Aila Salminen
Savusiika sopii grillatun kurpitsan täytteeksi. Aila Salminen

Kokonaisena grillattu myskikurpitsa toimii syötävänä kulhona.

Grillatuista kasviksista puhuttaessa ajatellaan usein maissia, kesäkurpitsaa, munakoisoa ja herkkusieniä. Grillissä voi kuitenkin kypsentää melkein mitä vain – jopa kokonaisen kurpitsan!

Mausteyritys Poppamiehen perustaja Marko Suksi grillaa kesät talvet. Yksi hänen talvikauden suosikeistaan on ollut kokonaisena grillattu myskikurpitsa, joka sopii myös keväiseen grillimenuun.

Suksi neuvoo grillaamaan kokonaisen myskikurpitsan rohkeasti pikimustaksi. Kun kypsän kurpitsan halkaisee, siitä tulee hauska tarjoiluastia, jonka voi aterian päätteeksi syödä.

Täytä grillikurpitsa haluamillasi herkuilla

Kurpitsan täytteeksi voi laittaa esimerkiksi grillattua lihapaloja ja muita grillin antimia.

– Tykkään todella paljon, kun siinä tulee se grillattu kasvis samassa. Laitan pikkuisen majoneesia tai kermaviilikastiketta sinne kurpitsan pohjalle ja päälle niitä grillin antimia.

Kokonaisen myskikurpitsan grillaaminen on helpompaa kuin voisi kuvitella. Kurpitsaa grillataan joka puolelta, kunnes sen pinta on kauttaaltaan musta.

Kun kurpitsa on saanut hieman jäähtyä, se halkaistaan kahtia ja poistetaan siemenet.

– Kurpitsaa on vaikea mokata, Suksi kannustaa.

Kurpitsakulhon täytteeksi voi valmistaa myös kalatäytteen. Kokeile esimerkiksi Marko Suksen savusiikatäytettä.

Savusiikatäyte

1 kpl suolakurkku
grillattu puolikas sipuli
grillattua kesäkurpitsaa (5 cm pätkä) 
300 g savusiikaa
3 rkl valkosipulimajoneesia
1 rkl kapris
1–2 tl mustapippuria
hienonnettua ruohosipulia

Hienonna kaikki aineet ja sekoita keskenään.

VINKKI: Sekoita mukaan vähän parmesanlastuja.

***

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja