Tiesitkö tätä Brunbergista? Makeistehtaan "kohutuotteella" edelleen miljoonamyynnit – kauppoihin kohta uusi suukkomaku!

brunberg-ennen-ja-nyt
Brunbergin Alku-karamellikeitin 1930-luvulla sekä uusia suukkoja. Brunberg

Porvoolainen makeisyritys Brunberg täyttää tänä vuonna jo 150 vuotta. Yksi makeistehtaan tunnetuimmista tuotteista on Brunbergin Suukko. Juhlavuoden kunniaksi Suukoista lanseerataankin täysin uusi makuvariantti. 

Kun porvoolaisen makeistehtaan, Brunbergin, nimi mainitaan, monelle suomalaiselle tulee ensimmäisenä mieleen Suukot, Tryffelit ja Alku-karamellit. Harva kuitenkaan tuntee 150 vuotta täyttävän yrityksen historiaa. Makeisyritys kertaa mielenkiintoisia vaiheitaan tuoreessa tiedotteessaan. 

Monta värikästä tarinaa

Brunbergin tarina alkoi Venäjän vallan aikaan, vuonna 1871, kun nuori leipurikisälli A.W. Lindfors perusti leipomon kotiinsa Porvooseen. Pian perustettaisiin myös A.W. Lindforsin karamelli- ja marmelaatitehdas.

Pitkään historiaan on mahtunut monia värikkäitä tarinoita. Yksi merkityksellisimmistä oli se, kun Lindforsin makeistehtaan työnjohtaja Lennart Brunberg perusti vuonna 1922 karamellitehtaan, joka ohitti muutamassa vuodessa Lindforsin tuotantomäärät. Pian Brunbergin Karamellitehdas osti entisen työllistäjänsä ja syntyi Oy Brunberg – Lindfors Ab.

Lennart Brunberg oli paitsi visionäärinen makeistehtailija myös kulttuuripersoona ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hän menehtyi traagisesti tulipalossa, jossa tuhoutui Brunbergien koti, tehtaan toimistotilat, lähettämö ja monia arkistoja. Lennartin jälkeen toimitusjohtajana toimi peräti 47 vuoden ajan hänen poikansa Börje Brunberg, uudistusmielinen ja keksijähenkinen mies, jonka aikana Brunberg koneellistui ja nykyaikaistui. 

Brunbergin tehtaanmyymälästä uusi nähtävyys Porvooseen

Juhlavuoden kunniaksi Brunberg avaa toukokuussa 2021 uuden, yli 600 neliön kokoisen tehtaanmyymälärakennuksen Porvoon Tarmolaan. Uudessa tehtaanmyymälässä on muun muassa mahdollisuus seurata lasin takaa, kuinka Brunbergin konvehteja valmistetaan käsin. 

Katarina Enholm on toiminut Brunbergin toimitusjohtajana vuodesta 2011 lähtien. 

– Olemme Porvoon vanhimpia yrityksiä ja erittäin ylpeitä alkuperästämme. Selviydyimme useasta sodasta ja lamasta, ja tänä päivänä olemme yksi Suomen arvostetuimmista makeisvalmistajista ja myymälämme Porvoon tunnetuimpia ja suosituimpia vierailukohteita, Enholm kertoo.

Suukot täyttävät tänä vuonna 70 vuotta

Brunberg valmistaa useita makeisia lähes samalla reseptillä kuin vuosikymmeniä sitten. Vanhimmat reseptit ovat yli 100 vuoden takaa. Brunberg tunnetaan erityisesti Suukoistaan, Tryffeleistään, Alku-karamelleistaan ja erikoistuotteistaan; Brunberg on muun muassa Pohjoismaiden ainoa laktoosittoman maitosuklaan valmistaja. Valikoimissa on myös sokerittomia, gluteenittomia, vegaanisia ja maidottomia tuotteita. 

Juhlavuoden kunniaksi Brunberg lanseeraakin maaliskuussa uuden suukkomaun, mustaherukan. 

– Tänä vuonna vietämme myös Brunberg Suukkojen juhlavuotta. Suukkojen valmistus alkoi vuonna 1951, ja ne ovat siitä lähtien olleet yksi myydyimmistä tuotteistamme, Enholm kertoo. Suukkojen valmistus oli alkuvuosina pitkälti käsityötä, mutta tänä päivänä tuotanto on automatisoitu ja Suukkoja valmistetaan noin 10 000 kappaletta tunnissa.

Kohutut suukot uutisotsikoissa

Brunbergin Suukot ovart historiansa varrella nousseet useampaan otteeseen uutisotsikoihin, sekä niiden alkuperäisen nimen että  pakkausken ulkoasun vuoksi. Nuorempi sukupolvi ei ehkä enää edes muista suukkojen alkuperäistä nimeä, joka vaihdettiin nykyiseen muotoonsa vuonna 2001. Myös suukkojen ulkoasua on muutettu useampaan otteeseen ja suutelevan pariskunnan sijaan suukkopakkauksessa komeilee nyt klassinen Porvoo-maisema. 

Vuonna 2016 Katarina Enholm kertoi MTV Uutisille, että suukkoja myydään edelleen vuosittain miljoonia. 

– Meillä meni viime vuonna 14 miljoonaa kappaletta, jos laskee suukkoina. Onhan se aika iso määrä Suomen markkinoille. Siinä saa jokainen popsia muutaman, Enholm kommentoi MTV:lle vuonna 2016

Lähde: Brunberg

Tekeekö mieli suklaata? Testaa hittiresepti, Kinderkakku:

Kinderkakku – näin valmistuu helppo suklaakakku suosikkisuklaasta 1:10


Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat