Jo yli puolet kaikesta kuluttamastamme oluesta nautitaan tölkistä. Syynä voi olla maku, sillä asiantuntijan mukaan olut säilyy tölkissä pulloa parempana.
Juomatölkki on vanha, jo 80-vuotta vanha keksintö. Suomessa olutta alettiin kuitenkin myydä tölkeistä vasta 1970-luvulla.
Vuonna 2012 tölkkioluet muodostivat jo yli puolet kaikesta maailman olutmarkkinoista. Pullojen osuus jäi sen sijaan kolmannekseen. Vielä vuonna 2006 pulloja ja tölkkejä kulutetiin lähes yhtä paljon.
Suosion salaisuus löytyy mukavuudenhalusta
Nykyisin Suomessa myydään vuosittain noin miljoona juomatölkkiä, joista suurin osa myös palautuu takaisin kierrätykseen.
Miksi tölkkiolut sitten on nykyisin niin suosittua? Suuripana syynä voidaan nimittäin pitää sen käytännöllisyyttä. Kukapa ei voisi väittää kanniskelevansa laukussa mieluummin tölkki- kuin pullo-olutta?
Ensinnäkin, tölkkiolut painaa lasipulloa huomattavasti vähemmän. Kevyempi pakkaus tarkoittaa sitä että kuljetuskulut, ja samalla hiilijalanjälki pienenee. Myös uudet innovaatiot ja kehittelyt ovat saaneet aikaan sen, että tölkkiolutta on entistä edullisempi tuottaa.
Laadultaan parempaa?
Tölkeissä olut saattaa pysyä myös laadultaan parempana. Yksi yleisin syy oluen pilaantumiseen on nimittäin valo. Valo tuhoaa oluen hyvään makuun vaikuttavia orgaanisia yhdisteitä. Jo vähäinenkin valolle altistuminen vaikuttaa huomattavasti makuelämykseen.
Yhdysvaltalaisen Ska Brewing -panimon Dave Welz pitää tölkkiä myös pulloa ilmatiiviimpänä vaihtoehtona. Ilma saa oluessa aikaan hapettumisreaktion, jolloin maku kärsii.


