Täydelliset ranskalaiset perunat
Ranskalaiset perunat ovat yllättävän haastava ruokalaji valmistaa. Siis mikäli ei kaada niitä pakastepussista uunipellille. Olen tehnyt ranuja perunan pilkkomisesta lähtien monta kertaa, mutta kertaakaan en ole saanut niistä superhyviä. Aavistelin, että kyse on vain laiskuudestani, mikä piti paikkansa. Saadessani arvostelukappaleen Tomi Björckin uudesta Huippukokin kotiruokaa 2 -kirjasta, huomasin, että mies kypsentää perunat neljään otteeseen. Ei se lopulta niin suuri urakka ollut, kuin olin pelännyt. Lopputulos palkitsi. Näin ne pitää tehdä.
VINKKI!Hifistelyyn käytä frittaukseen ankan- tai hanhenrasvaa. Semihifiin maapähkinäöljyä. Hyvää tulee rypsi- ja auringonkukkaöljylläkin. Vältä palmuöljyä, koska eettisyys.
Ranskalaiset perunat
6 keskikokoista kiinteää perunaa
Suolavesi:
1 l vettä
1/2 dl merisuolaa
1 l ruokaöljyä uppopaistoon
suolaa
1. Pese ja kuori perunat (itse en kuorinut). Leikkaa ranskalaisten muotoon.
2. Keitä ranskikset suolavedessä napakoiksi. Ne ovat sopivia, kun saat juuri ja juuri haarukan potun läpi. Valuta perunoita talouspaperin päällä.
3. Friteeraa kattilassa ensin 140-asteisessa öljyssä neljän minuutin ajan. Valuta talouspaperin päällä.
4. Friteeraa vielä 160 asteisessa öljyssä 2 minuuttia. Valuta.
5. Friteeraa vielä kahden minuutin ajan 180-asteisessa öljyssä. Valuta huolella. Mausta suolalla.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Kaappaus keittiössä
Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!
Suosituimmat reseptit
-
Suolakinuski-suklaajuustokakku
-
Lihamakaronilaatikko sulatejuustolla – Katjan maukkaampi makaronilaatikko
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Meksikolainen papukeitto
-
Kapen helppo kurpitsapasta
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Uunijuurekset Kari Aihisen tapaan
-
Omenapiirakka – Sadun ylistettyä somenapiirakkaa rakastavat kaikki
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Itkukana – Hanna Gullichsenin helppo arkiruoka