Tätä kesäherkkua suomalaiset ahmivat vuosittain yli 25 miljoonaa rasiaa

Mansikat tekevät monen suomalaisen kesän, ja tämä näkyy myös mansikan myyntimäärissä.
Suomalaisia mansikoita odotellaan jokavuotiseen tapaan kovasti jo saapuviksi toreille ja ruokakauppoihin. Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto ry:n toiminnanjohtaja, puutarhaneuvos Hannu Salo kertoo, että vuosittain mansikoita syödään Suomessa valtava määrä.
Mansikka on suomalaisten suosikkimarja
Asiantuntijan mukaan Suomessa myydään vuosittain tavanomaisesti noin 13–14 miljoonaa kiloa mansikkaa.
– Jos puhutaan litroista, niin se on 26–28 miljoonaa rasiaa, Salo toteaa.
– Se on iso määrä, mutta meillä täällä Suomessa, pohjolan perukoilla, ei ole muita makeita hedelmiä tai marjojakaan, niin mansikka on tullut täällä niin suosituksi, Salo selittää
Marjoja on vuosikymmenten saatossa tullut Salon mukaan alimmillaan 9 miljoonaa kiloa ja enimmillään 20 miljoonaa kiloa. Säätilan vaikutus mansikkasadon määrään voi olla pahimmillaan tai parhaimmillaan jopa 40 prosenttia.
Mansikka myös kypsyy perinteisesti muihin suomalaisiin marjoihin verrattuna aikaisin, jo kesän alkaessa. Myös tämä on yksi syy mansikan huikeaan suosioon Suomessa.
– Se on sen tähden saanut täällä niin hyvän aseman, Salo toteaa.
Juhannukseksi saadaan mansikkaa
Suomessa tänä vuonna viljellyistä mansikoista noin 70 prosenttia on Polka-lajiketta. Milloin suosituinta mansikkalajiketta saadaan tänä vuonna suuremmissa määrin toreille ja ruokakauppohin?
– Polkan kukinta on nyt pikkuhiljaa alkamassa. Jos sää jatkuu tällaisena, niin marjat kypsyvät kuukauden päästä, eli se menee heinäkuun ensimmäiselle tai toiselle viikolle, Salo arvioi.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
MasterChef Suomi
MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.
Suosituimmat reseptit
-
Koko Suomi leipoo: Juustoinen siemennäkkäri ja mausteiset parmesaanipikkuleivät
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Koko Suomi leipoo: Mummin mustikkasuu, Juulian resepti
-
Parhaat lihapullat – Kari Aihinen paljastaa helpon luotto-ohjeensa
-
Uunijuurekset Kari Aihisen tapaan
-
Wilhelmiina-keksit – nämä supersuositut ja helpot pikkuleivät viedään käsistä
-
Marry Me -kana – paras broilerikastike puolessa tunnissa
-
Lumihiutalejoulutortut – taittele joulutorttu helposti lumihiutaleen muotoon
-
Itkukana – Hanna Gullichsenin helppo arkiruoka