Suosittu jouluruoka voi muuttua käyttökelvottomaksi – älä osta vielä tänään kaupasta
Monien joulupöytään kuuluu tärkeänä osana kala, jonka kohdalla kannattaa olla erityisen tarkkana sen pilaantumisherkkyyden vuoksi. Lämpimässä jääkaapissa kalasta voi tulla lyhyessäkin ajassa käyttökelvotonta.
Kalakauppias Juha Lindberg Helsingin vanhan kauppahallin kalakauppa E. Erikssonilta muistuttaa, että kala ei säily hyvin perinteisessä kotijääkaapissa. Yhdellä kikalla saat kuitenkin kalan säilymään joulupyhiin asti.
Maksimissaan päivän säilytysaika
Lindberg ei suosittele säilyttämään tuoretta kalaa jääkaapissa yhtä päivää kauemmin, jollei käytössä ole niin sanottua nolla-astejääkaappia tai alle kolmen asteen kylmälokeroa. Kala kannattaa joka tapauksessa säilyttää aina jääkaapin kylmimmässä osassa.
– Kyseisissä olosuhteissa kala säilyy pidempään. Jos kylmäketju ei katkea kotimatkalla, kala voi säilyä yhtä kauan, kuin mitä kaupalle luvataan myyntiajaksi, Lindberg kertoo.
Valmistaudu jouluun
Mikäli kalaa ei syö seuraavana päivänä ostohetkestä, eikä käytössä ole kylmää jääkaappia, kannattaa kala laittaa Lindbergin mukaan muutamaksi yöksi pakkaseen.
– Jos haluaa syödä kalaa vaikka tapaninpäivänä ja ostaa sen esimerkiksi 22. päivä, kannattaa pistää se hetkeksi pakkaseen ja ottaa edellisenä päivänä sulamaan.
Sulattamisessa täytyy kuitenkin olla tarkkana. Sen tulee tapahtua hitaasti jääkaapissa. Lämpimään kalaa ei kannata jättää sulamaan.
Pakastaminen ei muuta kalaa kovinkaan paljon
Pakastaminen ei vaikuta Lindbergin mukaan juuri ollenkaan kalan makuun. Pidempi pakastaminen voi kuitenkin hieman pehmentää kalan koostumusta.
– Parin päivän pakastaminen voi pehmentää hieman kalaa. Lyhyt pakastus on kuitenkin pienempi paha kuin yli kahden päivän säilytys hieman liian lämpimässä jääkaapissa.
Myös kokonaisen kalankin voi pakastaa, ja se voi olla jopa parempi vaihtoehto, kuin fileen pakastaminen.
– Kalan pakastaminen kokonaisena on suotavaa, koska kalan nahka suojaa lihaa pakastuksen aikana. Mitä enemmän kalaa on leikattu paloiksi, sitä helpommin se pilaantuu, Lindberg kertoo.
Uusinta: Juttu on julkaistu alun perin vuonna 2015.
***
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Kaappaus keittiössä
Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!
Suosituimmat reseptit
-
Suolakinuski-suklaajuustokakku
-
Lihamakaronilaatikko sulatejuustolla – Katjan maukkaampi makaronilaatikko
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Meksikolainen papukeitto
-
Kapen helppo kurpitsapasta
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Uunijuurekset Kari Aihisen tapaan
-
Omenapiirakka – Sadun ylistettyä somenapiirakkaa rakastavat kaikki
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Salamurhaajan pasta eli spagetti all'assassina