Suomi edelleen kärjessä: Kahvia kuluu ennätystahtiin!

Kahvi,-tutkimus
Suomalaisten suosikki on vaaleapaahtoinen kahvi. Shutterstock

Suomen vahva kahvikulttuuri ja asema kahvinjuonnin kärkimaana säilyy. Suomalaiset käyttivät paahdettua kahvia vuonna 2013 noin 10 kiloa henkeä kohden. Samaan lukuun päästiin edellisen kerran vuonna 2010. Kahvin kulutus on vakiintunut korkealle tasolle.

Suomalaisten suosikki on edelleen vaaleapaahtoinen kahvi. Sen osuus kaikesta nautitusta kahvista on noin 86 prosenttia. Tummapaahtoisten kahvien suosio jatkaa kuitenkin kasvuaan. Kahvikapselit ovat nopeimmin kasvava tuoteryhmä. Niiden myynti on lähes kaksinkertaistunut edellisvuodesta päätyen noin prosenttiin kokonaiskulutuksesta.

Paahdetun kahvin tuonti Suomeen kasvoi noin viisi prosenttia

Paahdetun kahvin kokonaistoimitukset tuonti mukaan luettuna kasvoivat lähes viisi prosenttia 54,4 miljoonaan kiloon. Kotimaiset paahtimot toimittivat vuonna 2013 kaupalle ja suurkeittiöille paahdettua kahvia 45,9 miljoonaa kiloa, mikä on noin viisi prosenttia edellisvuotta enemmän.

Paahdetun kahvin tuonti Suomeen kasvoi noin viisi prosenttia edellisvuodesta 8,5 miljoonaan kiloon. Suurin osa tuotiin edelleen Hollannista. Muita tuontimaita olivat Saksa ja Ruotsi. Paahdetun kahvin vienti Suomesta kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna 23 prosenttia 7,2 miljoonaan kiloon. Vienti suuntautui lähinnä Baltian maihin.

Raakakahvia tuotiin Suomeen vuonna 2013 yhteensä noin 63 miljoonaa kiloa pääasiassa Väli- ja Etelä-Amerikasta. Tärkeimmät tuontimaat olivat Brasilia, Kolumbia, Honduras, Kenia, Nicaragua ja Peru.

Raakakahvin maailmanmarkkinahinta laski koko vuoden 2013 ja oli vuoden lopulla vain hieman yli 100 senttiä (USD) paunalta (n.454 g). Tammikuun 2014 lopussa hinta lähti kuitenkin jyrkkään nousuun ja kaksinkertaistui maaliskuun puoliväliin mennessä. Sen jälkeen hinta on pysynyt korkeana, 185 - 195 dollarisentissä paunalta. Hinnannousu johtuu Brasilian satoa uhkaavasta kuivuudesta. Kahvinviljelyn tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että hintataso takaa kannattavuuden ja kahvinviljely säilyy mielenkiintoisena elinkeinona.

Suomeen tuotiin pikakahvia yhteensä 1,9 miljoonaa kiloa. Tuonti kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna noin yhdeksän prosenttia.

Lähde: Kahvi- ja paahtimoyhdistys 

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat