Heinäkuun helteet ovat herättäneet toden teolla suomalaisten jäätelönhimon, kertoo Suomen Nestlé.
Alkukesän kylmä sää hyydytti jäätelönmyynnin, mutta viime aikojen aurinkoiset kelit ovat saaneet jäisen herkun jälleen suomalaisten huulille. Heinäkuun puoliväliin mennessä esimerkiksi Suomen Nestlén jäätelöä on myyty jo lähes 40 prosenttia enemmän kuin kesäkuussa. Viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna myynti on kasvanut lähes kolmanneksen.
Suomen Nestlén TNS Gallupilla teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset jäätelönystävät ovat sekä perinteisiä että kokeilunhaluisia. Lähes puolet suomalaisista on kuluttajia, joiden suosikkimaut säilyvät samoina vuodesta toiseen. Toisaalta 64 prosenttia vastaajista kokeilee mielellään myös uusia jäätelömakuja.
Kesä on tuuttien ja puikkojen juhla-aikaa

Kauppojen pakastealtaista kesäkuluttaja valitsee mieluiten tuutin tai puikon.
– Eräs myydyimmistä tuotteistamme Suomessa kautta aikojen on Pingviini Suklaatuutti. Niin myös tänäkin kesänä,Suomen Nestlén jäätelöiden myyntijohtaja Pekka Helin kertoo.
Suosituimpien tuuttien joukossa on myös kesän uutuus Fazer Pantteri.
Tuuttien lisäksi myydyimpien listalla komeilevat puikot ja välipalat, niin klassikot kuin uutuudetkin. Suosikkien joukkoon nousee vuodesta toiseen esimerkiksi Puffet.
Pingviini-jäätelökioskien kesän 2014 suosituimmat maut:
1. Vanilja
2. Suklaa, HYLA
3. Mansikka, HYLA
4. Mango-meloni
5. Aino Wanhan Ajan Vaniljahetki
