Viinitekijäillalliset alkavat olla yleisiä Tampereellakin. Syyskuisena keskiviikkona sellaisia järjestettiin kaupungissa kahdet. Itse nautin mm. useaan otteeseen maailman arvostetuimmaksi viinitaloksi valitun Torresin viineistä, niihin liittyvistä tarinoista ja ravintola Tiiliholvin ruoista.
Illan emäntänä toimi Torresin Pohjoismaiden viennistä vastaava Anna Manchón Montserrat.
Vaikka Torres on iso tuottaja, on se pitänyt linjansa hyvän hinta-laatusuhteen viineissä toisin kuin oikeasti jättimäiset viinitalot, jotka puskevat euron parin bulkkiviiniä maailman markkinat täyteen.
TORRESIN ENSIMMÄINEN KUOHUVA. Hämmenystä on sen sijaan aiheuttanut katalonialaisen viinitalon pidättäytyminen alueelle tyypillisen cavan valmistuksesta. Ajat muuttuvat ja saan alkumaljana lasiini Torresin ensimmäistä kuohuviiniä, Cuvée Esplendor de Vardon Kennettiä. Se ei ole tyyliltään kuitenkaan cava. Shampanjametodein valmistettu juoma on sitä moniulotteisempi, tyylikkäämpi ja runsaampi säilyttäen silti raikkautensa. Chardonnaysta, pinot noirista ja xarellosta valmistettu herkku on nimetty 1700- ja 1800-lukujen taitteessa eläneen brittimiehen mukaan, joka vei espanjalaisia viinejä Britteihin ennen muuttoaan Espanjaan. Hänet on haudattu Torresin maille. Sangre De Toron nimeä kantava skumppa näkee päivänvalon kuulemma ensi vuonna.
ALKURUOAKSI häikäisevä kalalautanen täynnä Suomen vesien parasta antia. Graavattua kuhaa tillimajoneesin kera, näkkileipää siianmädillä, savumuikkuja sitruunageelin kanssa sekä lohipastramia ja akvaviittipikkelöityä kurkkua. Tämän enempää ei tarvitse espanjalaiselle kertoa suomalaisesta kalasta ja tyylistä tuoda se lautaselle. Aivan upea makujen ja rakenteiden kirjo kauniisti esilletuotuna. Listalta tilatessa mukana on vielä loppuvakuutuksena tyrnillä marinoitua silliä.
VAIMON RIESLING. Kalojen kanssa Torresin Rieslingia, mikä on melkoisen harvinainen lajike Espanjassa. Waltraud Riesling on nimetty Miguel Torresin vaimon mukaan. Saksalainen puoliso vaati mieheltä naimisiinmenon ehdoksi perinteisen saksalaislajikkeen viljelyä ja niin iskettiin Espanjan ensimmäiset Riesling-köynnökset maahan ja tarpeeksi korkealle vuorenrinteelle, jotta viileän ilmaston rypäle pärjäisi. Hiljattain etikettiuudistuksen kokenut pullo kunnioittaa Waltraud-vaimoa hänen omalla maalauksellaan.
Viinin tuoksu ei vie Espanjaan, mutta ei se mannermaiseltakaan tuoksu. Petroolia ja hedelmiä on mukana enemmän kuin mihin olen tottunut saksalaisissa ja itävaltalaisissa viineissä. Suutuntumassa kamppailevat hapot, hunaja ja hedelmät harmoniassa. Ruoan parina se tarkoittaa monipuolisuutta. Taistelija, joka taklaa ja tukee monen makuja, mikä oli tarpeen sinne tänne poukkoilevan kalalautasen kanssa. Loistava paritus.
KIIRASTULI. Seuraava punkku oli yhtä kiirastulta. Sitä Purgatori suomeksi tarkoittaa. Vanhan luostarin tiluksilla, kaukana kaikesta kasvatetut köynnökset kokevat kylmiä öitä, kuumia päiviä ja muita luonnon luomia ääripäitä. Itse viinitalo avattiin virallisesti viime maanantaina. Ensi maisto sai ihmettelemään Annan luonnehdintaa tavallista helpommin lähestyttävänä Prioratin viininä. Tanniinit iskivät ikeniin ja hapot huusivat äkkiä ruokaa apuun kiirastulen sammutukseen. Tovin lasissa asettauduttuaan viini leppyi tyylikkäästi.
PEURAA. Lautaselle peuran sisäpaistia, peuran niskasta tehtyä maalaispateeta, perunakakkua, selleriä pyreenä ja paahdettuna, puolukka-rosmariinikastiketta sekä karhunvadelmaa ja karhunvadelmageeliä. Tummien ja maanläheisten sävyjen annos happojen viihdyttämänä. Vahvojen makujen runsaus tuntui lopulta jopa tylsältä ja olisin kaivannut jonkinlaista auringonpilkettä mukaan. Ja mistäpä sitä muualta saisi kuin Espanjasta? Kiirastuli Purgatori paikkasi "vajeen" hämmentävän hyvin. Vaikka kaipasin annokseen enemmänkin jotain luovaa piristystä, nitoi napakan lempeä viini kokonaisuuden upeasti yhteen tummissa vesissä pysyen. Purgatori tulee mahdollisesti Alkon valikoimiin alkuvuodesta 2019.
LEGENDA LASISSA. Väliin juustoa Appenzellerin ja Peltola Bluen muodossa. Höysteeksi karhuvadelma-rosmariinihilloketta. Juomaksi legendaarista Torres Mas la Planaa. Viinitalon ylpeys sai alkunsa 1970, kun Miguel Torres nuorempi teki ensimmäisen vuosikertansa Cabernet Sauvignonista, joka oli periaatteessa alueen viiniyhteisön keskuudessa kielletty lajike. Ylpeänä ensimmäisestä tuotoksestaan poika vei maistiaiset viini-imperiumin sodan jälkeen uudelleen luoneelle isälleen. Tempranillon nimeen vannova pappa suutahti ranskalaislajikkeen aromeja. Väliin marssi äiti-Torres, joka ei halunnut isän ja pojan välien tulehtuvan. Hän päätti lähettää tuolloin Gran Coronas Black Labeliksi nimetyn viinin Ranskan "viiniolympialaisiin", jonka tuomarit saavat ratkaista riidan viinin laadukkuudesta. Ja kuinkas kävikään? Mas la Plana voitti koko roskan ensimmäisellä vuosikerrallaan. Isä-Miguel vaikeni, mutta ei tunnustanut olleensa väärässä. Hän veikkasi pojan tarjoaman maistiaispullon olleen korkkivikaista. Ylpeys käy... Tie viinitalon lippulaivaksi ja koko espanjalaisen viiniosaamisen sanansaattajaksi oli avattu. Vuonna 1979 Gault-Millau -lehden järjestämässä "punaviiniolympialaisissa”, Mas la Plana osoittautui tasavertaiseksi mm. 1970 Château Latourin ja 1961 Château Haut-Brionin kanssa.
Lähtökohtaisesti Mas la Plana on aina hyvää. 2013 vuosikerta on vielä tällaiselle voimaviinille turhan nuori ja samalla, kun ihastelee sen syviä, runsaita ulottuvuuksia, miettii, miten upeilta ne kymmenen vuoden päästä maistuisivatkaan. Appenzeller toimi kyljessä varsin hyvin, mutta sinihomejuustolle tämä karju on helposti liian ärhäkkä. Apuun riensi karhunvadelmahilloke, joka loi kauniin sillan kombolle.
MAKEA PÄÄTÖS. Jälkiruoalle itselleni jo sangen tuttua Torres Floralis Moscatel Oroa. Muscatista tehty makea viini on myös melkoinen moniottelija jälkiruokien keskuudessa ja toimii toki sellaisenaankin. Sopivasti makea, mutta sopivasti raikkautta ja happoja jäljellä. Kaiken lisäksi edullinen alle 11 euron hintaan. Säilyykin pitkään jääkaapissa. Täydellisin makupari on samojen aromien Crema Catalana eli sitruunankuorella ja kanelilla maustettu espanjalaisversio Crème brûléesta. Ja kas, jälkimmäisen Tiiliholvin poppoo oli loppuun sovittanutkin. Tosin suomalaisin vivahtein tyrnisorbetilla, katajanmarjamarengilla ja lakritsikastikkeella. Lopputulema hiukan ontui pääosin rapeaksi paahdetun kuoren puuttumisen takia. Tyrnisorbetin hapot veivät tilaa lempeältä kermavanukkaalta, mitä paahdettu sokeri olisi tasapainottanut, monipuolistanut sävypalettia sekä tuonut mukaan enemmän rakennetta.
AVEC. Aterian päätteeksi vielä espresso ja tiraus Torresin 20 Hors d'Age Special Edition -brandya, jota en tiennyt olevan olemassakaan. Torresin "kymppi" on sellaisenaan itselleni turhan ärhäkkä, mutta cocktaileihin sopiva. Tämän nektarin alkoholi kutitteli kitalakea, mutta valahti silkkisen pehmeänä kurkkuun. En ole erityinen brandyn ystävä, mikä voi johtua siitä, etten ole tämän tasoisia liiemmin maistanut. Laitetaan korvan taakse.
TORRES yllätti monipuolisuudellaan. Vaikka tiesin talon olevan kohtuullisen kokoinen jättiläinen, teki vaikutuksen huomata sen alati nälkäinen presenssi viinimaailman kehitystyössä. Ilmastonmuutoksen tuomia haasteita kohdataan hyödyntämällä omia muskeleita ja luovuutta. Uutta keksitään ja luodaan huikealla tahdilla, mistä parhaana esimerkkinä Suomen muuttunutta lainsäädäntöä varten kehitetyt 5,5 %-vahvuiset markettiviinit. Sittemmin kysyntää on syntynyt muistakin maista. Holittomissa erityisesti talon valkkari on selkeästi parasta lajissaan. Mihinkään ei tuudittauduta ja kehitystyötä jatketaan yhä enemmän "oikeaa" viiniä lähestyvässä makumaailmassa.
Ravintola Tiiliholvi
Kauppakatu 10, Tampere
PS. Tsekkaa myös Torresin Chilen kuulumiset viime syksyn viinitekijäillalliselta Farangista!