Makuja

Ravintola-arvostelu: MEKK, Tallinna

Julkaistu 04.01.2013 06:45

Vietimme joulun välipäivät Tallinnassa, jossa vierailimme molemmat varsinaisesti ensimmäistä kertaa. Yhdet polttarit tuli siellä taannoin rymyttyä, mutta niissä ei paljoa maisemia katseltu. Ravintola Boccassa sentään käytiin. Tällä kertaa pääroolissa oli hyvä ruoka ja rentoutuminen.

Tutkiessani Tallinnan ravintoloiden menuja, kaksi asiaa pistivät vahvasti silmään. Klassikkoruokia on tarjolla paljon, mitä toivoisin myös Suomeen lisää. Kausiruokaa tai luomua ei selvästikään vielä osata arvostaa. Yhtään maata sen ihmeemmin tuntematta, voin ajatella järjellä, että nykymeno on vasta 20 vuotta vanha eikä nousukauden glitteristä ole ehditty kunnolla vielä luopua. Kaikki ajallaan. Yksi henkilö nousi pintapuolisella tiirailulla vahvasti esiin lähiruoasta ja virolaisesta keittiöstä puhuttaessa. Rene Uusmees, Viron vastine Markus Maulavirralle ja Heikki Ahopellolle. Miehen vetämässä MEKK-ravintolassa virolaisen ruoan perinteet ja paikallisten tuottajien raaka-aineet ovat olennaisessa osassa. Näin oli myös raflan joulupyhien ajan tarjolla olevassa joulumenussa. Tapaninpäivänä suuri osa ravintoloista oli kiinni, mikä ohjasi meidät onneksi Savoy Boutique -hotellin katutasossa olevan MEKKin pöytään vanhankaupungin laidalle. Olen pitkään haaveillut tutustuvani eri maiden jouluruokiin, mutta en ole hirveästi asian eteen tehnyt. Joulupäivänä nautimme kotona italialaishenkisen jouluaterian, joten joulun aikana tuli maisteltua kolmen maan perinteitä.

MEKK oli tapaninpäivän iltana puolillaan. Tunnelma oli hyvin lämminhenkinen ja rento. Palvelu oli läpi aterian ystävällisen kohteliasta ilman jäykkyyttä. Asiakaskunta vaihteli teiniparista kuusikymppiseen sisarusparveen, kolmikymppiseen kaveriporukkaan ja kahden parikymppisen naikkosen tyttöjeniltaan.

Virolaisen joulupöydän olennaiset osat ovat alatoopia muistuttava sült sekä mustamakkaran sukulainen verivorst. Ihan kinkun veroista pöydän kunkkua ei ole, mutta vaihtoehtoja löytyi ilmeisesti suomalaistakin juhlapöytää enemmän. Söin itse lihalautasen ja vaimo kalaisan version. Eteeni kiikutettiin ankanlihaa mustaherukkahyytelössä, verimakkaraa tyrni-kurpitsahillon kera, metsäsienisalaattia, suolattua hirvenlihaa, sylttyä sekä marinoituja vihanneksi ja hapankaalia. Pöydän vastapuolella herkuteltiin kevyesti suolatulla siialla kurkku-tillihyytelön kera, sillitartarilla ruisleivällä, maustekilohaililla viiriäisen munan kera, kylmäsavulohella ja perunakakulla sekä paahdetuilla nahkiaisilla sinappi-valkosipuli-vinaigretten kera.

Mainiot kokoelmat ja makumaailma yllätti. Kuvittelin makujen olevan varsin suomalaisia, mutta virolainen keittiö on imenyt vaikutteita enemmän muualta Skandinaviasta sekä Saksasta ja Venäjältä. Sen pystyi myös maistamaan. Vertailukohtia näihin perinneruokiin ei ole, joten täytyi vain yrittää hahmottaa niiden sielua. Osa olisi kaivannut hivenen makua vaikka ihan suolan muodossa, mutta kokonaisuutena oikein herkullinen ja jouluinen rykelmä herkkuja. Verimakkaran aavistuksen savuinen ja tavalliseen makkaraan menevä koostumus oli iloinen tuttavuus.

MTV Oy, All rights reservedPääruoaksi valitsin hanhenfileetä, omenan ja kanelin kera haudutettua punakaalia, paahdettuja hasselpähkinöitä, metsäsieni-perunasosetta ja karpalokastiketta. Hanhi on Suomessa yllättävän harvinainen herkku ja tykästyin siihen kunnolla. Hivenen lihaisampi kuin ankka ja korvaisi tuollaisena mieluusti kinkun omassa joulupöydässäni. Vaimo otti normilistalta päivän kalaa omenaetikassa karamellisoidun punajuuren ja sorsanrasvassa kypsytettyjen perunoiden ja kuohuviinikastikkeen kera. Loistava suoritus! Rehellisiä makuja ja hienoja yhdistelmiä.Jälkiruoiksi oli tarjolla valkosuklaa-tuorejuustokakkua kirsikkakastikkeen kera sekä jouluvanukasta kuivattujen hedelmien, omatekoisen vaniljajäätelön ja lämpimän karamellikastikkeen kera. Astetta tylsempiä, mutta perusvarmoja aterianpäätöksiä. Menun lopussa mainittuja karamelleja emme missään kohtaa saaneet, mutta eisevväliä.