Juhlistimme uuttavuotta Turussa. Ruokaa ja museoita, kuten tavallista. Vuodenvaihteessa moni ravintola on kiinni, mutta se tarjosi oivan tilaisuuden tutustua Luduun, jonka ikkunan takana olemme usein kurkkineet ja miettineet, oisko pitänyt valita se silloisen ravintolavalinnan sijasta.
Turun raflaskene on kehittynyt samaa vauhtia Helsingin ja Tampereen kanssa. Tuntuu, että Ludu on jäänyt keskusteluissa Kaskiksen, Smörin ja Mamin varjoon. Pieniä kaikuja on kuitenkin kuulunut tänne sisämaahankin asti ja kaikki positiviisia. Odotukset olivat varovaisen toivekkaita.
Klo 20.30 rafla oli täynnä vuotta 2017 vastaanottavia asiakkaita. Pöytäänohjauksen jälkeen meidät jätetään rauhaan vartiksi, mutta sen jälkeen palvelu soljuu mutkitta. Alkuun tyylikästä Palmer & Co Brut Resérve -shampanjaa. Tasapainoisen paahteinen ja hapokas viini täytyy pistää muistiin.
Ruoaksi viiden lajin maistelumenu (52 eur) ja suositusviinit (38 eur). Vaimo haluaa lihattomana. Aluksi molemmille lohitartar, kampasimpukkakreemiä, talviomenaa ja saksanpähkinäkeksiä. Annos on peitetty keksikannella, trendijutulla, jota en ole ymmärtänyt. Tasapainoinen annos, joka raaka-aineiden puolesta lupasi hitusen enemmän, mutta oli lempeän mukava, hillitty. Moselilainen Richard Böckingin mausteinen Sturmnacht Riesling 2014 komppasi erinomaisesti.
Toiseksi saan eteeni 24 h kylmäsavustettua häränfileetä, maa-artisokkavanukasta, karpaloa ja viskivinaigrettea. Pehmeän sulava annos, joka alkaa paaluttaa Ludun olemusta. Tyylikästä, makumaailmaltaan hillittyä tekemistä, joka ei yllätä, mutta ei petäkään. Viskivinaigrettesta lisäpojo.
Vaimolle kasvista. Tarkemmin sanoen kukkakaalikroketteja, paahdettua kukkakaalipyreetä, taatelia ja sitruunatimjami-lientä. Syvän maanlaheistä ja lämminhenkistä. Liemi olisi monille turhan suolainen, mutta vaimolle juuri passeli. Molemmille lasiin jouluna tutuksi tullutta Beck Ink 2015. Toimii keskitäyteläisen napakkana molempiin annoksiin.
Sitten pääruokiin. Aloitetaan siialla, sahramirisotolla, fenkoli-katkarapusalaatilla ja rapuvaahdolla. Kolmatta kertaa ruokailun aikana kuuluu pöydässämme: ”Ei mitään ihmeellistä, mutta hyvää.” Kalan kypsyys täydellinen. Katkarapuun törmää harvemmin hyvässä ravintolassa meidän leveysasteilla. Ja syystä. Ymmärrän niiden tarkoituksen ajatustasolla, mutta käytännössä ne eivät maistu miltään. Tuovat pelkästään näköä ja rakennetta. Juuri siksi niitä ei yleensä löydy lautaselta. Laatutuottaja Korrell ei petä Heimat-viinillään tälläkään kertaa.
Toiseksi pääruoaksi saan grillattua Black Angus -härän kuvetta, kateenkorvaa, mustaherukkaa ja savu-sipulikastiketta. Homma jatkuu samalla kaavalla. Kaikki on kohdillaan, kypsyydet, suola, tasapaino, mutta mikään ei pysäytä ajattelemaan, mitä juuri laittoi suuhunsa. Lasiin Made in Mendoza Organic Malbec 2015. Nuori Malbec antaa lihalle terhakkaampaa vastapainoa rypäleen marjaisia piirteitä menettämättä.
Vaimolle friteerattua Jalotofua, bataattia, mangosalaattia ja thai-basilikalientä. Rapsakkaa rakennetta ja umamista syvyyttä.
Jälkkäriksi vielä sitruunafinancier-leivos, sitruunaverbena-”macarons”, Wilhelmiina-crumblea ja lakritsajäätelöä. Raikasta pienellä syvyydellä. Tasapainoa ja sopivasti rakennetta. Joh. Jos Prümin Riesling Auslese rallattelee mukavasti mukana raikkaan hillityllä makeudellaan.
Ludua voi kuvailla varsin selkeästi, mutta samalla ympäripyöreästi. Kaikki on periaatteessa kunnossa, mikään ei ole vialla, mutta mikään ei erityisemmin säväytäkään. Annosten olemus vinkkaa ensisilmäyksellä kekseliäämpään, mutta ei silti tuota pettymystä. Ruoka edustaa tasokasta bistroa. Esillepano on siinä suhteessa erinomaista. Palvelu on fiiniä rentoilua hitusen turhan lujalla kahvaotteella. Tunnelma sellaista äänekästä bistroilua, johon toivoisin törmääväni useamminkin. Samalla rahalla saa Turussa hiukan parempaa ruokaa, mutta ei välttämättä parempaa fiilistä.
